Jenni Pääskysaaren luotsaaman klassikko-ohjelma Levyraadin uusi kausi käynnistyy MTV:llä lauantaina 1.2. erikoispitkällä jaksolla vakiojäseninään Lina Schiffer, Mikko Kosonen ja Väinö Karjalainen sekä uutena raatilaisena aloittava Christel Roosberg. ”Chisun lopetettuani elämässäni on tilaa uusille seikkailuille. Uskon että tuon raatiin iloa, innostumista ja huumoria, mutta osaan olla myös tiukka raatilainen”, Roosberg kertoo.

MTV:n Levyraadissa pysähdytään jälleen kuuntelemaan tunnin verran tuoretta musiikkia toimittaja Jenni Pääskysaaren johdolla. Viisi tarkoin kuratoitua kappaletta arvioidaan yhdestä kymmeneen ja laitetaan paremmuusjärjestykseen viiden raatilaisen voimin. Levyraati koostuu vakio-jäsenistä sekä viikoittain vaihtuvista, rohkeasti ja rakkaudella musiikkiin suhtautuvista vieraista, joista osa on julkisuudesta tuttuja ja osa ei.
Levyraadin vakiojäseninä jatkavat dj ja radiojuontaja Lina Schiffer, kitaristi Mikko Kosonen ja muusikko ja tuottaja Väinö Karjalainen. Uutena vakiojäsenenä aloittaa yksi Suomen arvostetuimmista pop-artisteista, Christel Roosberg.

Raadin uusin vakiojäsen kuvailee olevansa kaiken musiikin ystävä ja innoissaan tulevasta pestistä.
– Rakastan musiikkia ja siitä puhumista, ja Chisun lopetettuani elämässäni on tilaa uusille seikkailuille. Uskon että tuon raatiin iloa, innostumista ja huumoria, mutta osaan olla myös tiukka raatilainen, Christel Roosberg kertoo.
– Musiikkiohjelmia, joissa uudet artistit ja kappaleet sekä erilaiset musiikkisuuntaukset pääsevät laajemman yleisön tietoon ei ole koskaan liikaa. Kuratoitujen ohjelmien kautta ihmiset voivat löytää jotain, mitä eivät itse osaisi etsiä.
UUSI KAUSI KÄYNNISTYY KYMPIN BIISEILLÄ
Levyraadin toisen kauden lauantaina 1.2. aloittavassa 1,5-tuntisessa erikoisjaksossa on kunnia kuulla vain pelkkiä ”kympin biisejä”. Jokaisella raatilaisella on mukanaan kappale sekä selitys sille, mikä tekee kyseisestä kappaleesta kympin arvoisen. Nämä tarkkaan valitut klassikkokappaleet kuunnellaan ja arvostellaan tuttuun tapaan, eivätkä raatilaiset tiedä mikä, saati kenen valitsema kappale on milloinkin kyseessä. Salaisuus paljastuu viimeistään pisteruudulla, sillä jokaiselle kappaleelle on luvassa yksi varma kymppi. Mille kappaleelle Väinö Karjalainen on valmis antamaan ensimmäisen kymppinsä? Entä mikä kappale valikoituu puheenjohtaja Jenni Pääskysaaren levylaukun kalleimmaksi aarteeksi?
– Spesiaalijakso ja Christelin mukaan saaminen kutkuttavat vatsanpohjaa, ja tietty on upeaa päästä erikoisjakson jälkeen keskittymään taas loppukaudeksi täysillä uunituoreen ja pääosin kotimaisen musiikin kuunteluun ja valitsemiseen, Jenni Pääskysaari toteaa.
Viime kaudella Levyraadin vakiojäsenenä nähty musiikkialan vaikuttaja Asko Kallonen kiittää koko Levyraadin tiimiä hyvästä tv-kokemuksesta.
– Se oli hauskaa niin kauan kuin sitä kesti, mutta nyt on meikäläisen aika jäädä eläkkeelle musabisneshommista, myös Levyraadeista, ja suunnata kohti uusia teitä: keskittyä muistelmien kirjoittamiseen ja toteuttaa kansalaisvapauttani olla olematta enää mitään mieltä kenenkään musiikista, Asko Kallonen kuittaa.
Hän toivottaa hyvää levyjen kuuntelua uudistuneelle raadille.
– Katson teitä sitten silmä tarkkana ruuduistani – aivan kuten lapsena, kun tuijotin mustavalkoisesta tv:stä ensimmäistä Levyraatia Jaakko Jahnukaisen ollessa puikoissa. Back to square one.
CHRISTEL ROOSBERG:
Lauluntekijä, tuottaja ja valovoimainen esiintyjä Christel Roosberg on yksi Suomen arvostetuimmista pop-artisteista. Uransa aikana hänet on palkittu 12 Emmalla ja hän on ensimmäinen nainen, joka on voittanut Vuoden tuottaja -Emman. Roosberg on kirjoittanut sekä tuottanut musiikkia myös muille artisteille. Christel Roosbergin levyjä on tähän mennessä myyty yli 300 000 kappaletta ja kappaleita kuunneltu suoratoistopalveluissa yli 100 miljoonaa kertaa. Christel Roosberg jäädytti Chisu-soolouransa vuoden 2022 lopussa Freeze Chisu -jäähyväiskeikoilla Tavastialla.
2 kommenttia artikkeliin ”Chisuna aiemmin tunnettu Christel Roosberg mukaan MTV:n Levyraatiin!”