Vain elämää -ohjelman ensimmäisenä artistipäivänä vietetään Popedan kitaristina tutun Costellon päivää. Jakson aikana Costello kertoo muun muassa Popedan villeistä vuosista ja yllättävistä kohtaamisista.
Popeda julkaisi Kersantti Karoliina -nimisen kappaleen Svoboda-albumillaan vuonna 1992. Kappaleessa lauletaan: ”Kuulin Karoliinan lähteneen, jätti tänne vaikeroimaan kotipiiakseen. Syytän sua, Elisabeth Rehn, mun naiseni on kapiainen.”
Tuolloin puolustusministerinä toiminut Elisabeth Rehn asettui ehdolle presidentinvaaleissa vuonna 1994, ja hän piti Popedan kappaleen hyvänä vaalikampanjakappaleena.
– Olimme keikalla Karjaalla noihin aikoihin, ja ilmeisesti Elisabeth on kotoisin sieltä. Hän lähestyi orkesteria ja kysyi, saisiko hän Kersantti Karoliinan vaalikampanjabiisikseen, Costello kertoo.
Elisabeth esitti kuitenkin vaatimuksen, jonka myötä keskustelu asiasta päättyi välittömästi.
– Emme suostuneet, koska ehtona olisi ollut, että olisi laulettu: ”kiitän sua Elisabeth Rehn”. Ensinnäkään emme muuta tekstiä, koska joku pyytää niin tai käskee. Emme myöskään sekaannu vaalitilaisuuksiin tai politiikkaan millään tavalla.
Elisabeth oli kuitenkin sinnikäs, ja hän ehdotti yhteistä esiintymistä.
– Hän ehdotti, että jos hän tulisi Karjaalla keikalle laulamaan kappaletta. Kyllä hän tuli lavalle laulamaan kertosäettä ja lähti pois. Sen koomin emme ole hänestä kuulleet.
Vain elämää Nelosella ja Ruudussa perjantaisin klo 20.