Lohjalta kotoisin oleva artisti ADIVA julkaisee 23. huhtikuuta uuden kappaleensa “Hormajärvi”, jonka tarkoitus on herättää ihmisten, erityisesti nuorten, kiinnostusta Lohjan Hormajärven suojeluun ja sen merkityksen ymmärtämiseen. Kappale on tehty yhteistyössä Hormajärvi-yhdistyksen kanssa.
Hormajärvi ei ole ADIVA:lle vain maisema. Se on osa hänen omaa historiaansa ja nuoruuttaan.
– Halusin tehdä kappaleen, joka muistuttaa meitä siitä, miten tärkeää on arvostaa ja suojella tätä upeaa paikkaa. Jokainen hetki ja maisema täällä ansaitsee tulla nähdyksi ja säilytetyksi myös tuleville sukupolville, ADIVA kertoo.
Musiikillisesti kappale yhdistää popin, rapin ja elementtejä, luoden kesäisen, lämpimän ja rakastavan tunnelman. Miksauksesta ja masteroinnista vastasi tuottaja Joa Sundberg, jonka vahva osaaminen mahdollisti äänitteen toteutumisen.
Miksi yhdistys halusi järvelle oman biisin?
Syksyllä 2024 yhdistyksen hallituksessa esitettiin kysymys miten saada nuoremmat innostumaan hienon järven suojelusta ja ehkä jopa osallistumaan yhdistyksen toimintaan.
– Hormajärvi-yhdistys on teettänyt oman kappaleen tuomaan iloa ja hyvää mieltä järven suojelutyöhön. Olen todella iloinen, että ADIVA innostui mukaan tähän poikkeukselliseen projektiin. Ja että lopputulos on niin tarttuva hyvänmielen kappale, joka kannustaa ryhtymään toimimaan järven puolesta. Tulevana kesänä varmasti rannoillamme tätä laulua kuullaan usein, pohtii Hormajärvi-yhdistyksen puheenjohtaja Anna-Stiina Heiskanen.
Kiireisiä ihmisiä on haastavaa saada mukaan aktiiveiksi ja Heiskanen toivookin, että kappale innostaisi myös nuorempia mukaan toimintaan. Hormajärvi on upea järvi, jonka hyvinvoinnista huolehdittu 60-luvulta asti. Ilmastonmuutos tuo uusia haasteita järvisuojelulle ja työtä järven hyväksi tehdään jatkuvasti.
Missä biisiä voi kuunnella?
Kappale julkaistaan 23.4. Spotifyssa ja kaikissa suoratoistopalveluissa. Samana päivänä YouTubessa Hormajärvi-yhdistyksen tilillä julkaistaan biisin musiikkivideo, jossa nähdään aitoja Hormajärven maisemia. Videon on toteuttanut lohjalainen Peter Kavonius.
– Näin ilmoituksen missä etsittiin drone-materiaalia Hormajärvestä ja halusin heti mukaan. Idea kappaleesta, joka on tehty järvelle ja luonnolle, oli ihan huikea ja niin on myös kappale! Kuultuani Hormajärven, ideat lähtivät liikkeelle kuvauksen ja rytmityksen suhteen. Sain kuvata järveä sekä erilaisissa olosuhteissa ja valoissa että nähdä maagisia hetkiä luonnossa. Lohjalaiselle luonnossa liikkuvalle tämä oli erittäin palkitseva projekti, jossa sai näyttää Hormajärven monet kasvot, kertoo Peter videosta.
ADIVA aka Joni Korhonen ja Hormajärvi-yhdistys toivovat, että radiot ja mediat ottavat kappaleen soittolistoilleen ja jakavat sen sanomaa eteenpäin.
Hormajärvi-yhdistys ry
Yhdistyksen tarkoituksena ovat järven tilan parantaminen, järviluonnon suojelu, alueen maisemanhoidon ja asukkaiden yleisen viihtyvyyden edistäminen.
Yhdistys toimii Hormajärven valuma-alueen kiinteistönomistajien, asukkaiden ja vapaa-ajan asukkaiden yhdyssiteenä järven suojelua koskevissa asioissa.
Lohjan Hormajärven suojelemiseksi perustettiin vuonna 1968 asukasyhdistys, joka järjestäytyi uudelleen vuonna 1991 Hormajärvi-yhdistys ry:ksi.