Jo vuonna 1992 perustettu Soulgrind julkaisee kymmenennen albuminsa ’Ad Pulchram Mortem’ myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana Inverse Recordsin kautta. Ensimmäinen singlelohkaisu ’Jylhä metsämies’ julkaistiin puolestaan tänään.
Kitaristi Lord Heikkinen kommentoi:
– Edellisestä Soulgrind julkaisusta on jo 15 vuotta. Aika riensi kuin siivillä. Välillä aina Azheminin kanssa viriteltiin jotain pientä, mutta se tyssähti milloin mihinkin. Tanya Lilith asui Itävallassa, joten sekin hidasti prosessia. Tanyan käydessä Suomessa demoiltiin jotain pientä. Vuoden 2024 aikana innostus kuitenkin kasvoi ja biisejä syntyi vauhdilla. Myös pöytälaatikoissa oli paljon mateiaalia. Välillä tuntui että liikaakin. Joka biisessioon löytyi uutta ja jännittävää, samalla syntyi vielä suurenmoisempaa. Eli materiaalista ei ole ollut pulaa, päinvastoin. Aika vain tuntui olevan kortilla. Nyt Soulgrindille on tehty tilaa aikajanalle.
Ad Pulchram Mortem – albumille on tehty 12 kappaletta. Näistä valkoitiin Jylhä Metsämies singleksi. Jylhä Metsämies on tarina miehestä joka kulkee omia polkujaan kumartamatta mitään, ei ylhäällä, ei alhaalla , ei maanpäällä. Sanat kuvastavat hyvinkin Sougrindia itsessään. Musiikki on hyvin omaehtoista eikä kopio ketään tai mitään. Näin on aina ollut ja tulee olemaan. Yhtye kuullostaa omalta itseltään. Musiikillisesti Jylhä Metsämies kattaa hyvin yhtyeen elämän kaaren Whitsongsista Kalman / Pakanan kautta The Tuoni Pathwayhin tuoden mukanaan myös paljon uutta. Kaikenkaikkiaan meidän mielestämme loistava pelinavaus. Itse albumilla on paljon muutakin, jopa yllättävää, materiaalia.
Loppuvuoden aikana pyrimme viimestelemään Ad Pulchram Mortem albumin, julkaisemaan sen sekä tottakai halu livenä soittamiselle on kova. Paketti pitää hioa kuntoon ja toivottavasti pääsemme lavoille vuoden 2026 aikana. Original Paganhood is back.”
KUUNTELE ’Jylhä metsämies’ suoratoistopalveluissa: https://push.fm/fl/soulgrind-jylha
Kokoonpano:
Lord Heikkinen: kitara
Azhemin: laulu & koskettimet
Tanya Lilith: laulu
Suntio: rummut
JP: basso
Micko Hell: kitara & laulu
ex-jäsenet: Roope Latvala ( Children of Bodom, Stone ), Juke Eräkangas, Tommi McLaunone ( Gloomy Grim, Nomicon ), Henrik Laine (Deepred )
