LULUAn Helppoo leveetä -albumi kuvaa yhtyeen elämänasennetta – ”Ystävyytemme kuuluu levyn soundissa, odotamme albumikiertuetta jo innolla” 

Kirjoittajan kuva

By admin

Helppoo leveetä -albumin tuotantomaailma vie kuulijan 2000-luvun tunnelmiin, jolloin yhtyeen jäsenien musiikilliset juuret ovat muotoutuneet. Kuva: Martin Sivakov
Helppoo leveetä -albumin tuotantomaailma vie kuulijan 2000-luvun tunnelmiin, jolloin yhtyeen jäsenien musiikilliset juuret ovat muotoutuneet. Kuva: Martin Sivakov

Sporttisen pop/rock -yhtyeen LULUAn toinen albumi Helppoo leveetä julkaistaan 21. maaliskuuta. Albumin nimi on saanut inspiraationsa yhtyeen elämänasenteesta.

Vaikka ympärillä kuohuu ja elämme epävarmoja aikoja, on tärkeää kääntää katse niihin asioihin, jotka tekevät elämästä merkityksellistä ja hyvää. Uskomme, että asenne ratkaisee paljon, onko elämä helppoo leveetä vai ei., LULUAn lauluntekijät Vesa Holmala ja Miia Lepola sanovat.

Albumikiertue käynnistyy 22.3. Tampereen Olympia-korttelista, jossa LULUA lämmittelee lavan kuumaksi Pauli Hanhiniemen Perunateatteri -yhtyeelle.

Tamperelaisen LULUA-yhtyeen 21.3. julkaistavan Helppoo leveetä -albumin sanoitukset ja sävellykset ovat syntyneet sporttisen kaksikon Vesa Holmalan ja Miia Lepolan mielenmaisemista. Kappaleiden sovituksista ja soitosta vastaavat yhtyeen jäsenet sekä tuotannosta Samuli Erkkilä. Albumi äänitettiin rauhallisissa järvimaisemissa JaBa Studiossa Hankasalmella.

– Äänityspäivät muistuttivat leirikoulua. Pitkien studiopäivien ja kovan työnteon jälkeen söimme yhdessä Miian valmistaman illallisen, saunoimme rantasaunassa ja keskustelimme elämästä. Uskomme, että tämä tunnelma välittyy albumilla, Holmala sanoo.

Ihmissuhteita, hyvinvointia sekä elämän leikkimielisyyden ja vastuun ottamisen teemoja käsittelevältä albumilta on julkaistu aiemmin viisi singleä. Albumin julkaisemattoman Lennä poika -biisin inspiraationa toimivat Lepolan musiikkiterapiapotilaat, nuoret tamperelaiset lukiolaiset.

– Kappale muistuttaa kuulijaa siitä, että on ihan ok ja sallittua olla elämänsä eri vaiheissa välillä hukassa ja vain ajelehtia virran mukana, Lepola kertoo.

Albumin inspiraationa toimivat 2000-luvun soundit ja yhtyeen Helppoo leveetä -elämänasenne

Musiikkiterapeutin työstä ammennettujen pohdintojen lisäksi albumi on saanut inspiraationsa yhtyeen jäsenien iloisesta elämänasenteesta sekä nuoruusajan musiikista eli 2000-luvun soundimaailmasta.

– Yhdessä olomme on täynnä huumoria sekä hyvää mieltä ja se on ollut tärkeä inspiraation lähde albumillemme. Olemme myös urheiluhulluja ja uskomme, että liikkuminen auttaa tekemään arjesta mielekkäämpää eli helppoo leveetä. Albumin soundimaailma herättää meissä nostalgian tunteita, mutta samalla lopputulos on täysin meitä itseämme, Holmala ja Lepola sanovat. 

Albumikiertue käynnistyy 22.3. Tampereen Olympia-korttelista. Keväällä on luvassa yhtyeen omia keikkoja ympäri Suomea ja manserockin eturivin artistien kuten Popedan sekä Pauli Hanhiniemen Perunateatteri -yhtyeen lämmittelykeikkoja.

– Odotamme innolla, että pääsemme esittämään uuden albumin kappaleita livenä. Edessä on tiivis keikkakevät ja kesän viikonloput täyttyvät kovaa vauhtia, Holmala sanoo.

LULUA työstää parhaillaan kolmannen albumin kappaleita.

– Yhtyeellämme on vahva visio tulevaisuudesta. Tahtotilamme on tehdä paljon uutta musiikkia ja keikkoja. LULUA Mafiamme voi siis todella hyvin ja elämä on just nyt sitä helppoo leveetä, Lepola jatkaa.

LULUAn kokoonpano:
Miia Lepola – laulu
Vesa Holmala – kitara & laulu
Vili Jokela – rummut
Antti Riikonen – basso
Risto Huovila – koskettimet
Pekka Koivisto – saksofoni

Kevään keikat:


LA 22.3.  
Olympia-kortteli – Tampere+ Pauli Hanhiniemen Perunateatteri

PE 11.4.  
Tanssisali Lutakko – Jyväskylä
+ Popeda

LA 12.4. 
Rytmikorjaamo – Seinäjoki
+ Popeda

LA 26.4. 
Ylöjärven Klubi – Ylöjärvi

LA 16.5.
Bar Skogster, Hämeenlinna

LA 31.5. 
Pete´s Pub, Hämeenkyrö

LA 12.7.
Rantablues, Talo rannalla, Ikaalinen



Vastaa