Maailmalta tuttu brändiviihde haastaa perinteisen televisiotuotannon – Suomessa tästä nähdään poikkeuksellinen esimerkki 13.4.

Kirjoittajan kuva

By admin

Alue- ja kuntavaali-iltana televisiossa on tarjolla ohjelma, jollaista ei ole nähty aiemmin Suomessa eikä ehkä koko Euroopassa. Rempseä ”Hintavaalit – Suuri tulosilta 2025” nappaa sisällöiksi tuttuja vaaliperinteitä, mutta tekee sen kieli poskessa. Kyse on brändiviihteestä ja aivan poikkeuksellisesta sellaisesta, koska lähetys on täysin käsikirjoitettua komediaa. Ohjelman on tuottanut Nelonen Media yhteistyössä Bauhausin kanssa.

Yhdessä mainostajan kanssa tehty brändiviihde on noussut kansainväliseksi trendiksi, kun televisioala etsii uusia tapoja ohjelmasisältöjen rahoittamiseen. Brändiviihteen tekemisessä lähtökohta ei silti ole brändin korostaminen, vaan tasokas viihde. 

– Yrityksillä on mahdollisuus ottaa oma jalansijansa ohjelmatuotannossa, mutta se pitää tehdä laadukkaasti ja Hintavaalien tapauksessa suomalaista komediahistoriaa kunnioittaen. Me olemme halunneet antaa Suomen eturivin tekijöille vapaat kädet, vaikka toki ohjelman otsikko ja idea tulivat meiltä, kertoo Bauhaus Suomen markkinointijohtaja Jussi Salminen

Hintavaalit – Suuri tulosilta 2025 -ohjelma rakentuu lukuisille perinteisistä vaaleista tutuille elementeille, kuten vaalimainokset, katugallupit, uutiset ja vaalivalvojaiset sekä vaalistudio asiantuntijoineen. 

– Ohjelmassa puhutaan vaalikieltä kieli poskessa. Halusimme olla osa täysin uudenlaisen brändiviihteen toteuttamista ajankohtaisella aiheella. Vaikka ohjelma isossa kuvassa huipentaa Bauhausin Hintavaalit-kampanjan, se ei ole osa varsinaista mainontaamme, Salminen sanoo. 

Hintavaalit-kampanja näkyy eri puolilla Suomea, ja sen tähti on hinnoittelujohtajan roolissa toimiva viihdetaiteilija Martti Servo. Hänen lisäkseen televisioruudussa nähdään näyttelijät Sanna Stellan, Adeliina Arajuuri, Iikka Fors ja Santtu Karvonen sekä somevaikuttaja Leevi Lehtonen ja stand up -koomikko Matti Paalanen. Lisäksi ohjelmassa piipahtavat Aki Palsanmäki ja Juha Mieto

Tavoitteena positiivinen hämmennys 

Jussi Salmisen mukaan Bauhaus haluaa ravistella markkinoinnin vakiintuneita käytäntöjä. Koko Hintavaalit-kampanjalla on pyritty luomaan ”mitä täällä tapahtuu” -tyyppistä hämmennystä. 

– Mielestäni markkinointiviestinnän pitää olla keskustelevaa ja yhtä ihmisten arjen kanssa. Teemana vaalit osuivat huikeaan ajankohtaan, koska tavarataloissamme kevät on tärkeä sesonki, hän toteaa. 

– Perinteikkään livelähetyksen käyttäminen tällä tavalla on uutta – vähän kuin Linnan juhlista tehtäisiin täysimittainen parodia. Nerokasta on etenkin se, että Hintavaalien suuri tulosilta tulee televisiosta oikeasti samana iltana kuin alue- ja kuntavaalien tulosilta, sanoo Jani Pyylampi, joka on toinen ohjaajista. 

“M/S Romantic meets Putous” 

– Vastaavaa ei ole ennen tehty, joten ohjelmaa on vaikea suoraan verrata mihinkään. Kyseessä on iso viihdeohjelma, jossa leikitellään vakavan ja absurdin huumorin välillä. Sanoisin, että tässä ’M/S Romantic meets Putous’. Välillä näyttelijät pystyivät vain hädin tuskin pitämään pokkansa, koska heitä nauratti niin paljon, Pyylampi kertoo.  

Hintavaalien suuri tulosilta eroaa realityohjelmista siten, että se on kokonaan käsikirjoitettu. Erona sketsiviihteeseen puolestaan on vaaleihin liittyvä selkeä konsepti. Poliittista satiiria ohjelma ei ole, koska siinä esiintyvät hintapuolueet ovat täysin kuvitteellisia. Myöskään mainoksesta ei ole kyse, koska ohjelma olisi ehjä kokonaisuus, vaikka brändi jätettäisiin pois. 

Näistä syistä tekijät puhuvat nimenomaan brändiviihteestä. Kaikkia osallisia yhdistää sama tavoite: tehdä katsojalle mahdollisimman viihdyttävä ohjelma. Tunnin lähetyksen aikana nauretaan vaaliteemojen lisäksi itseironisesti muun muassa suomalaisille kuluttajien arkkityypeille ja suhtautumiselle hintoihin.  

Hintavaalit – Suuri tulosilta 2025 nähdään Livillä, Jimillä sekä Ruudussa alue- ja kuntavaali-iltana 13.4. klo 20. Nelosella ohjelma nähdään vaalilähetysten jälkeen klo 21.35. 



Vastaa