Tamperelainen laulaja-lauluntekijä Merti julkaisee 11. huhtikuuta soolouransa toisen singlen Valoo vielä. Kappale syntyi aidosta tunnetilasta vaikeamman elämänvaiheen keskellä.
– Tasapainoilu keikkailun ja muun elämän kanssa loi painetta, nukuin huonosti ja kelat eivät olleet hirveen valoisia. Biisi valmistui c-osaa lukuunottamatta yhdeltä istumalta ja poikkeuksellisesti aikaisin aamulla., Merti kertoo.
Kappaleen on co-writannut ja tuottanut Mikko Koivunen (Kaiku Entertainment), miksannut Juho Koskinen (Fried Music) ja masteroinut Jonas W Karlsson.
Debyyttisinglen syksyllä 2024 julkaissut laulaja-lauluntekijä ja kitaristi Merti kirjoittaa lauluja omasta eletystä elämästään. Taistelu rakkaudesta -debyyttisinglessä jätettiin hyvästit merkitykselliselle ihmissuhteelle ja huhtikuun 11. päivä julkaistava Valoo vielä on henkilökohtainen kuvaus vaikeamman ajanjakson tuomista tuntemuksista.
– Meillä kaikilla on varmasti välillä niitä synkempiä hetkiä, päiviä ja viikkoja. Tämä biisi on kirjoitettu niille kaikille, jotka kaipaavat valoisampia ajatuksia ja tsemppiä omiin varjohetkiin, Merti sanoo.
Merti ei halua lokeroida musiikkiaan – genrejen yhdistäminen on hänelle yhtä luonnollista kuin hengittäminen
Yli 1500 keikkaa ja useita lauluja muille artisteille tehnyt Merti haluaa luoda omaa musiikkiaan vapauden tilasta käsin.
– En pelkää ajatusta, että yksi biiseistäni voi taipua enemmän iskelmäpoppiin ja toinen enemmän poprockin soundimaailmaan. Haluan, että kappale tuo esille tarinani juuri oikeassa muodossa, ja tunteiden vastakohdat saavat kuulua myös tuotannoissani. Genrejen sekoittaminen on mulle yhtä luonnollista kuin hengittäminen, Merti kertoo.
Merti luo musiikkia yhdessä nimekkäiden tekijöiden kanssa. Kappaleen tuotannosta vastaa lukuisille artisteille kuten Sara Siipolalle ja Sexmanelle kappaleita tuottanut Mikko Koivunen. Kappaleen jousisovitukset on tehnyt Happoradiostakin tunnettu Klaus Suominen, taustalaulut on fiilistellyt Antti Pitkäjärvi (Irina, Apulanta), miksaus on Juho Koskisen ja masterointi Joonas W Karlssonin (Elokuu, Abreu) käsialaa.
– Olen tehnyt paljon musiikkia eri tyyppien kanssa ja se on musiikin tekemisessä siisteintä. Kohti debyyttialbumia mennään suurella kunnianhimolla, mutta sydän edellä. Kaipaan myös kovasti jo keikoille, Merti kertoo.