Nashvillestä inspiraatiota debyyttialbumilleen hakenut Lipa Liukkonen: ”Missioni on tuoda kantrimusiikki Suomeen”

Kirjoittajan kuva

By admin

Kantrimusiikin aaltoa Suomeen tuova laulaja-lauluntekijä Lipa Liukkonen julkaisee 4.10. Elämänkaari-debyyttialbumin. Lipa on hakenut inspiraatiota musiikkiinsa Yhdysvalloista. ”Nashville oli mieleenpainuva kokemus kantrimuseoineen. Matkalla syntyi lauluja ja hengitin kantria kaikin tavoin. Kyllä Suomikin kaipaisi kantria arkeen.”, Lipa sanoo. Albumi sisältää kolme uutta kappaletta ja viisi täysin uutta sovitusta aiemmin julkaistuista singleistä. Albumin tuotannoista vastaavat Samuli Turunen sekä Petri Kokko ja studiomuusikoina kuullaan Suomen eturivin muusikoita.

Lahtelainen laulaja-lauluntekijä-kitaristi Lipa Liukkonen julkaisee Elämänkaari-debyyttialbumin 4. lokakuuta. Albumin uudet kappaleet Meidän avaimet, Kun olit pieni ja Talo nurkkiansa naristaa viimeistelevät albumin tositarinoihin perustuvan kokonaisuuden. ”Elämänkaari-nimi syntyi siitä, että tarinat ovat totta ja ne ovat oikeasti tapahtuneet mulle elämäni varrella. Tämä albumi on päiväkirja eletystä elämästäni. Siinä on mun elämänkaari.”, Lipa kuvaa.

Meidän avaimet -kappaleessa Lipa pohdiskelee miehen näkökulmasta eroa, jossa tyttö lähti sanomatta sanaakaan. ”Sitä helposti luulee parisuhteessa asioiden olevan kunnossa ja yhtäkkiä saakin huomata, että toinen haluaa muuttaa pois yhteisestä kodista. Siinä sitten miettii, että osallistuinko tarpeeksi kotitöihin, ärsyttivätkö tapani liikaa vai kasvettiinko vain huomaamatta erilleen?”, Lipa avaa kappaleen tarinaan. Liukkosen singlejulkaisut ovat saaneet yleisöltä hienon vastaanoton. Helmikuussa 2024 julkaistu Jos en tietäisi paremmin -single nähtiin MTV3:n Levyraati-ohjelman ensimmäisellä tuotantokaudella ja mm. singlet Mustaa Jäätä ja Villi tyttö ovat saaneet satoja soittokertoja YLE Radio Suomen soittolistalla. Kappaleiden taustalta löytyy hieno joukko suomalaisia ammattimuusikoita kuten Anssi Nykänen, Harri Rantanen, Peter Engberg, Nina Tapio ja Jari ”Heinä” Nieminen. Kappaleiden tuotannoista vastaavat Samuli Turunen ja Petri Kokko.

Liukkosen missio on tuoda kantrimusiikki isosti Suomeen. ”Olen matkustanut kantrin syntysijoille Yhdysvaltojen Nashvilleen ja käynyt katsomassa, miten sitä kantria tehdään. Johnny Cash -museo, Taylor Swift Education Center ja live-esitykset antoivat inspiraatiota albumilleni. Olen täysin varma, että kyllä se kantrikuume vielä suomalaisiinkin iskee”, Lipa sanoo.

Albumin julkaisupäivä 4.10.2024
Lipa Liukkonen – Elämänkaari  


1. Jos me muutetaan yhteen, Säv. & San. N. Liukkonen, Sov. S. Turunen
2. Pohjimmiltaan kiltti mies (Albumiversio), Säv. & San. N. Liukkonen, Sov. P. Kokko
3. Meidän avaimet, Säv. & San. N. Liukkonen, Sov. S. Turunen
4. Laskekaa kivet maahan, Säv. & San. N. Liukkonen, Sov. S. Turunen
5. Kun olit pieni, Säv. N. Liukkonen & A. Kleemola, San. N. Liukkonen, Sov. S. Turunen
6. Isä muuttaa omaan kotiinsa (Albumiversio), Säv. & San. N. Liukkonen, Sov. P. Kokko
7. Mustaa jäätä (Albumiversio), Säv & San. I. Hakkarainen & N. Liukkonen, Sov. J. Wahlsten
8. Jos en tietäisi paremmin (Albumiversio), Säv. & San. N. Liukkonen, Sov. S. Turunen
9. Tänään on se päivä, Säv. S. Turunen & N. Liukkonen & S. Hyde, San. N. Liukkonen, Sov. S. Turunen
10. Villi tyttö (Vienna), Säv. B. Joel, San. N. Liukkonen, Sov. P. Kokko
11. Talo nurkkiansa naristaa, Säv. & San. N. Liukkonen, Sov. P. Kokko
12. Laskekaa kivet maahan (Albumiversio), Säv. & San. N. Liukkonen, Sov. P. Kokko



Vastaa