Sweden Rock -festivaali on todistanut vuodesta toiseen olevansa elinvoimainen ja pysyvä tapahtuma, joka eroaa monista muista festivaaleista, jotka ovat joutuneet väistymään. Tämä todistusvoimainen esitys levittäytyy laajalle Blekingefältetin alueelle, minne tuhannet ja taas tuhannet raskaan musiikin ystävät kokoontuvat vuosittain. Hårdrockare, eli raskaamman musiikin fanit, ovat tunnetusti uskomattoman omistautunutta ja kestävää kansaa, ja juuri heidän lojaliteettinsa on festivaalin menestyksen avain. Yleisö, joka palaa takaisin vuodesta toiseen riippumatta siitä, mitkä bändit lavalla esiintyvät, luo vankan perustan Sweden Rockin jatkuvalle suosiolle ja kestävyydelle muuttuvassa festivaalikentässä.
Monet festivaalivieraista olivat paikalla jo porttien avautuessa, rynnäten alueelle kuin kesälaitumille päästetyt karja pitkän talven jälkeen. Tuhannet rockarit valloittivat alueen, joka seuraavien päivien ajan toimii vapaa-alueena ja pakopaikkana arjesta. Täällä ei tarvitse murehtia räkäisen lapsen hakemisesta päiväkodista tai kamppailla itsetuhoisten ajatusten kanssa sietämättömien työpaikkakokousten aikana, jotka olisivat voineet olla sähköposteja. Vaikka nostalgia ja mahdollisuus nähdä D-A-D seitsemänkymmentäseitsemännen kerran ovatkin osa viehätystä, se ei kuitenkaan maalaa täysin oikeudenmukaista kuvaa festivaalista. Sweden Rock on monien vuosien ajan pitänyt korvansa auki ja poiminut underground-skenen puheenaiheita, jotka laskevat festivaalivieraiden keski-ikää ja voivat pitkällä aikavälillä turvata sen tulevaisuuden.
Uudet tulokkaat ja ruotsalainen voima
Tänä vuonna joukko haastajia alemmilta tasoilta– mukaan lukien Múr, Orbit Culture, Slomosa, Nephila ja The Warning – saattaa hyvinkin päästä henkilökohtaisille kohokohtalistoille. Paljon voi tietenkin tapahtua siihen asti, mutta festivaalin ensimmäisenä päivänä ruotsalaiset bändit loistavat kirkkaimmin. The Night Flight Orchestra, jonka keulakuvana toimii monitaituri Björn ”Speed” Strid, vei yleisön miellyttävälle matkalle, joka oli täynnä glitteriä, glamouria ja puuvillanpehmeää AOR-musiikkia – ilman suurempia turbulensseja. Se oli miellyttävä ja pehmeä aloitus festivaalille, joka antoi odottaa lisää jännittäviä esityksiä.
Myöhemmin Horndal teki kansanjuhlasta entistäkin kansanomaisemman. Tämä ruotsalainen hard rock -yhtye, joka sai lyhyellä varoitusajalla päivityksen huomattavasti suuremmalle lavalle Cattle Decapitationin valitettavan peruutuksen jälkeen, oli loistavassa vedossa. Melko innostuneen yleisön edessä tämä ruukkikaupungin bändi antoi yhden suuren pitkän sormen suurille teknologiayrityksille, Teslalle ja monille muille kapitalistisille paheille yhteiskunnassa. Laulaja Henrik Levahn ehti jopa antaa kunnon piikin festivaaliyleisölle bändin lyhyen mutta voimakkaan esityksen aikana, todeten: ”Tämä festivaali on täynnä keskiportaan johtajia, jotka pukeutuvat hard rock -faneiksi. Joten tulkaa mukaan, kaikki johtajat!” Ouch.
Tulevaisuuden tähdet ja yllättävät sadekuurot
Samaan aikaan ruotsalainen Sarcator tarjoili omaan tyyliinsä järjestäytynyttä kaaosta thrash-, death metal-, punk- ja black metal -elementeistä, jotka olivat äärimmäisen säälimättömiä. Laulaja Mateo Tervosen itseluottamus – Greta Thunbergin kadotettu veli, joka päätyi thrash-troolien luo, jotka palvovat Slayeria Malena Ernmanin sijaan – oli esityksen vakaa selkäranka. Odottessaan tehokasta aikakonetta Trollhättanin kvartetti antaa välähdyksen tulevaisuuden metalliskeneen, jossa he tulevat hallitsemaan. Kovaa ja säälimätöntä.
Kuitenkin voi käydä niin, että jopa Sarcatorin loistava setti nuorilta tähdiltä tuntuu vain lämmittelyltä samalla sekunnilla, kun Slipknot nousee festivaalin suurimmalle lavalle. Se, kuka selviää helvetillisestä kaatosateesta, joka yhtäkkiä alkoi tulla taivaalta muutaman minuutin kuluttua Opethin esityksen alkamisesta, saa nähdä. Tämä osoittaa jälleen kerran, että Sweden Rock tarjoaa aina yllätyksiä ja ainutlaatuisia kokemuksia, jotka jättävät kävijöihin pysyvän muistijäljen.
