The Tunnel

Kirjoittajan kuva

By admin

Kun nimekäs ranskalaispoliitikko löydetään kuolleena Englannin ja Ranskan rajalta, rikostutkijat Karl Roebuck ja Elise Wassermann lähetetään tutkimaan juttua. Tapaus saa epätodellisen käänteen, kun rikospaikalla tehdään järkyttävä löytö. Ohjelma kuuluu Cirkus-sarjapakettiin, jota voit katsoa Suomessa Ruutu+-tilauksella. Sarjan tunnelma on pitkälti samantapainen kuin hieman vastaava kanadalainen sarja poliisien murhaajajahdista, mutta tässä kaikki tapahtuu Englannin ja Ranskan välillä.

The Tunnel sarjaa on tehty 2013-2018 yhteensä kolmen kauden verran ja sarjan päänäyttelijöinä nähdään Stephen Dillane, Clemence Poeasy sekä Cedric Vieira. Sarja on saanut IMDb arvosanaksi 7,9/10 ja 3322 arvostelua, joten ei sarja aivan huti ole.

Dillane on mahdollisesti tuttu uudesta Alex Rider sarjasta tai sitten todennäköisesti Game of Thrones sarjasta, missä hän esitti Stannis Baratheonin hahmoa. On hänet nähty monessa muussakin sekä elokuvassa että sarjassa, kuten Rubert Keelin hahmona sarjassa Unted (2012) ja Secret State sarjasssa Paul J. Clarkina.

Sarjan kaksi päähenkilöpoliisia ovat aivan erilaisia. Ranskalainen poliisi on nuori nainen, jolla ei ole liian hyvät sosiaaliset taidot, ja vastaavasti sarjan englantilainen poliisi on vanhempi mies, jolla sitten on liiankin hyvät välit naisiin.

Sarja on saanut useitqa palkintoja sekä kansainvälisiä Emmyjä että Ranskan Globe de Cirstal palkinnon ja Englannissa niin ikän palkintoja.

Sisällöstä

Sarjassa lähdetään ratkaisemaan poliitikon murhaa ja ollaan kohta terroristijahdissa kohteena TT:ksi eli Truth Terrorist – joka on asettanut poliiseille tiedoksi viisi kohdettaan.

Sarjan edetessä tuntuu etteivät poliisit saa TT:en mitään otetta, mutta kunnon televisiosarjan tyylisesti alkaa päähenkilöistä paljastua enemmän kun jaksot kulkevat eteenpäin.

Sarja antaa seurattavaa englantilaiseen poliisisarjaan tyypilliseen tapaan, ei paljon ammuskelua, mutta enemmän keskustelua. Sarja on mielestämme aivan katsomisen arvoinen, vaikka meilläkin on takana vasta ensimmäinen kausi katsottuna.



Yksi kommentti artikkeliin ”The Tunnel”

Vastaa