Tomi Salesvuo East Funk Attack –kokoonpanon uudella singlellä Summer Fling vierailee slidekitaristi Erja Lyytinen. Tänään julkaistavan uutuussinglen on säveltänyt Tomi Salesvuo ja sanoittanut Julia Vuorinen.
– Summer Fling on Erja Lyytisen slidekitaran tähdittämänä jopa musikaalisia sävyjä esiin nostava tarina kesäheilaan hullaantuneesta ihmisestä, jolla on lennokkaita suunnitelmia. Julia Vuorisen teksti leikittelee ihanan nokkelasti läpi kappaleen ihastumisen pyörteissä ja tässä jos missä Tarun laulutulkinta on aivan loistavasti omassa ainutkertaisessa luokassaan! Ylivoimaisesti yksi omista suosikeistani levyllä, Tomi Salesvuo kertoo, ja lisää:
– On fantastista, kuinka bändi svengaa perkussionisti Joonas Kaikon vahvistamana ja oma rumpuraitanikin pyörii maukkaasti maaliin, vaikka bassorumpujalkani oli juuri poikki murtunut! Minulla ei ollut biisiä soitettaessa vielä ymmärrystä tuoreen haaverin seurauksista, poikkimurtuneen bassorumpujalan todellisesta tilasta, eikä tapaturmaista vahinkoa oltu aivan loppuun lääkärissä diagnosoitukaan… Kaikenlaista sitä voikin sattua, kun musaa tehdään!
Striimaa kappale tästä:
https://bit.ly/EFASummerFling
CD:nä ja vinyylinä lokakuussa julkaistu Rhythm Manifesto IV saa digitaalisen päivänvalon perjantaina 04.04.2025.
Levyn julkaisee Eclipse Music ja jakelee Supersounds.
Tulevat keikat
LA 05.04. HELSINKI, Puotilan Kartano
Feat. Sami Pitkämö
LA 10.05. TURKU, 8raita levykauppa (akustinen)
LA 10.05. TURKU, Linnateatteri
Katso täältä albumin edellinen video Forbidden Love, joka kertoo kielletystä rakkaudesta ja sen aiheuttamasta tuskasta. Videon voi jakaa eri medioissa.
Tomilla ja yhtyeellä on ollut tapana ottaa videoillaan kantaa hyvinvoinnin ja rauhan puolesta. Edellinen video Violence, Tyranny, Murder, Hypocrisy ottaakin kantaa rauhan puolesta:
– Elämä kuin keskellä elokuvaa tuntuu uskomattomalta, eikä meistä monikaan voi mitenkään ymmärtää maapallon eri puolilla paraikaa tapahtuvia hirveyksiä, ihmisoikeuksien riistoja ja loputonta sotaa.