Tubecon kokoaa viikonloppuna Turkuun 4 500 vaikuttajaa ja fania

Kirjoittajan kuva

By admin

Suomen suosituimmat sisällöntuottajat ja fanit täyttävät Logomon lauantaina 10.5.

Tubecon-ilmiö tuo 9.–10.5. Turkuun yhteensä 4 500 sosiaalisen median vaikuttajaa ja fania. Lauantaina 10.5. alkaa Tubeconin koko perheen tapahtuma klo 10.00. Tapahtuman päälavalla nähdään muun muassa suosittu tubettajakaksikko Ella ja Helmi sekä humoristisista maisteluvideoistaan tunnettu Iha Just Imus -duo, Viime vuonna yleisön suosikiksi valittu Lakko sekä pelialan vaikuttajat Paqpa, Nedde ja Namikolinx. Lavaohjelman lisäksi faneilla on Tubeconissa mahdollisuus tavata suosikkisisällöntuottajiaan Meet & Greet -tilaisuuksissa. Kaksipäiväisen Tubeconin avaa perjantaina 9.5. Tubecon Awards 2025 -gaala, jossa palkitaan vuoden parhaat vaikuttajat.

Pohjoismaiden merkittävin vaikuttajatapahtuma Tubecon järjestetään Turun Logomossa jo toista kertaa.

– Tubecon edustaa suomalaista vaikuttajakulttuuria monipuolisesti. Tubettajat, instagrammaajat, tiktokkaajat, twichaajat ja podcastin tekijät ovat nuorille merkittäviä mediakulttuurin suunnannäyttäjiä ja viihteen tekijöitä. Tämän vuoden ohjelmassa nähdään kestosuosikkeja sekä nousussa olevia ja yleisön toivomia esiintyjiä. Lippuja on vielä saatavilla, mutta nopea kannattaa olla, Suomen Tubetapahtumat Oy:n toimitusjohtaja Jan Grehn sanoo.

  • Tubecon Awards -gaala Turun Logomossa perjantaina 9.5.2025
  • Koko perheen Tubecon-tapahtuma Turun Logomossa lauantaina 10.5.2025

Tapahtuman ohjelma löytyy osoitteesta tubecon.fi.

Päälavalla nähdään Ella ja Helmi, Iha Just Imus ja Lakko

Tubeconin päälavalla nähdään muun muassa suosittu tubettajakaksikko Ella ja Helmi sekä humoristisista maisteluvideoistaan tunnettu Iha Just Imus -duo, jonka muodostavat Konsta Saajanto ja Olli Litmanen.

Päälavaohjelmistossa nähdään myös useasti palkittu Lakko sekä pelialan vaikuttajien Paqpan, Nedden ja Namikolinxin yhteinen show. Urheilumaailman edustajina lavalle nousevat futisvideoistaan tunnetut IlariPro ja Kliffa yhteisesityksellään.

ReissuBroidit eli Satusetä & Juho Flow tuovat lavalle monipuolisen viihdekokonaisuuden live-sketseineen ja musiikkiesityksineen. Päälavan ohjelman päättää Niko ja Santtu & Weksin DJ-esitys. Tapahtuman juontaa radiojuontaja ja Toimistopojat-kanavan sanavalmis Sere eli Jere Siltala.

Jyväskyläläiset urheiluvaikuttajat Severi Allonen ja Teemu Vuorela tuovat lavalle positiivista äijäenergiaa

Tubeconin lavalle nousee ensi kertaa jyväskyläläinen tubettaja, tiktokkaaja Severi Allonen. Allonen on voimatreeniä harrastava positiivinen perheen isä, joka rikkoo voimailuun liittyviä stereotypioita. Hänellä on eri kanavissa jo 200 000 seuraajaa.

Mukana on myös toinen jyväskyläläinen, urheiluvaikuttaja Teemu Vuorela. Entisen maajoukkueuimarin sisällöt liittyvät erilaisiin haasteisiin, joista tunnetuin on sukeltaminen maailman syvimmän altaan pohjaan. Vuorelan sisällössä tärkeintä ovat hauskanpito ja positiivinen meininki.

Tubeconissa fanit ja vaikuttajat kohtaavat livenä

Minecraft-fanit pääsevät kohtaamaan suosikkitubettajiaan, kun muun muassa Applezzi, MrRockis ja Kakkuh saapuvat tapaamaan fanejaan. Myös uGim, joka pelaamisen lisäksi koodaa Minecraftiin seuraajiensa ideoita, on mukana tapahtumassa.

– Tubeconin vetovoima perustuu vaikuttajien ja fanien livekohtaamisiin. Tapahtuma on faneille ja vaikuttajille vuoden tärkeä kohokohta, jota odotetaan innolla ja sitä muistellaan pitkään, Grehn kertoo.

Pelivideot ovat fanien vahvassa suosiossa. Tubeconissa nähdään pelivideoita tekevä sastamalainen Jyksedi eli Aleksi Lönnqvist, jolla on yli 200 000 tilaajaa. Tapahtumassa nähdään myös suosittu pelivaikuttajat Tubu eli Heikki Toropainen.

Luovuutta ja taiteilua on luvassa, kun Spiroreeni piirtää upeita spirograafeja katsojien toiveiden mukaan. PurrMyName eli Carita Kapanen ja Sessunen eli Sara Lindeman viihdyttävät yleisöä piirrä ulkomuistista -haastella. Yleisö saa ehdottaa hahmoja ja kilpailijat piirtävät ne ulkomuistista, aikaa on minuutti.

Tubecon on Pohjoismaiden merkittävin vaikuttajatapahtuma, joka järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2014. Koko perheen Tubecon-päätapahtuma sekä Suomen suurin vaikuttajagaala Tubecon Awards Gaala järjestetään Turun Logomossa 9.–10.5.2025.
www.tubecon.fi



Vastaa