Uutiset

Huhuja suomalaisesta elokuvamaailmasta: Renny Harlin

Renny Harlin, suomalainen elokuvaohjaaja, joka on tunnettu Hollywood-elokuvistaan kuten ”Die Hard 2” ja ”Deep Blue Sea”, on ollut viime aikoina keskustelun

Tähtien valossa: Suomalaiset muusikot ja elokuvatähdet horoskooppien ja taikauskon pauloissa

Astrologia ja taikausko, horoskooppi, ovat osa monen suomalaisen taiteilijan elämää, tarjoten inspiraatiota ja syvällisyyttä niin henkilökohtaiseen kuin taiteelliseen elämäänkin.

C Moren uutuussarja Kosto antaa pahalle kasvot – sarjan kuvaukset nyt käynnissä

C More -alkuperäissarja Kosto vie katsojat keskelle äidin ja pojan välistä valtataistelua ja paljastaa, mitä kaikkea voi kätkeytyä henkilön ulkoisen persoonan taakse.

Pekka Strang ja Alma Pöysti näyttelevät KESÄKIRJA-elokuvassa

Glenn Closen ja Anders Danielsen Lien tähdittämän, Charlie McDowellin ohjaaman ja Robert Jonesin käsikirjoittaman Kesäkirja-elokuvan kuvaukset alkavat Suomessa myöhemmin tänä

Sykkeen 15. kausi alkaa Ruudussa 31. elokuuta!

Alkuperäissarja Sykkeen 15. kausi saapuu Ruutuun elokuussa. Uudella kaudella traumapolille saapuu täysin uusia työkavereita sekä aiemmilta kausilta palaavia kasvoja, kuten Hannele

The Voice of Finlandissa valmentajavaihdoksia – Anna Puu sekä Toni Wirtanen ja Sipe Santapukki jä

The Voice of Finland kokee valmentajamuutoksia seuraavalla tuotantokaudellaan, sillä valmentajaduo Toni Wirtanen ja Sipe Santapukki sekä Anna Puu jäävät pois ohjelmasta Toni

Ruutu lanseeraa Pluto TV:n Suomeen – tarjolla kymmeniä ilmaisia suoratoistokanavia sarjoille kuten

Tänään lanseerattava Pluto TV tuo Ruutuun kymmeniä uusia kanavia suosikkisarjoistasi. Kaikki sisällöt ovat katsottavissa täysin maksutta. Suoratoistokanavat ovat kasvattaneet

Lempi leiskuu Rantabaarin uudella kuudennella kaudella

Katsojien rakastama C More -alkuperäissarja Rantabaari jatkuu syksyllä uusilla 6. kauden jaksoilla. Sarjaa kuvataan kesäisessä Helsingissä kesäkuusta elokuuhun. Kuva: Taksu

Ville Haapasalo ja Pipsa Hurmerinta laittavat yhdessä Suomen Kuppilat kuntoon!

Nelosen ja Ruudun uudella Kuppilat kuntoon -kaudella ravintolat saavat tukea ja tuoreita ideoita liiketoimintaan kahden mestarin voimin. Uudistusta kaipaavat

Suomen elokuvasäätiöltä yli 5,5 miljoonaa euroa tukea kesäkuussa – 15 elokuvaa lähtee

Suomen elokuvasäätiön hallitus teki kesäkuun ensimmäisessä päätöskokouksessa 242 päätöstä ja myönsi 5 511 100 euroa tukea. Käsikirjoitusapurahat dokumenttielokuville

MTV:n monipuolinen syksy – Suomen suurinta viihdettä, tähtiloistoa ja paljon uutuuksia!

Syksyllä otetaan sohvalta se paras paikka ja heittäydytään MTV:n monipuolisen ohjelmavalikoiman pauloihin! MTV tarjoilee pimeneviin iltoihin laadukkaan kattauksen viihdettä,

Tässä on Diilin voittaja! – ”Ihan uskomatonta, että saadaan sinunlainen talentti mukaan meidän

Nelosen kevään Diili -kausi huipentui maanantai-iltana finaaliin Suomen vaativin työhaastattelu on saatu päätökseensä, ja Jaajo Linnonmaa julisti maanantai-iltana Diilin