Kotimainen dokumenttielokuva Kultainen maa saa maailmanensi-iltansa Göteborgin elokuvajuhlilla helmikuun alussa. Kultainen maa on valittu festivaalin Dragon Award Nordic Documentary Competition -kilpasarjaan, jossa se kilpailee parhaan pohjoismaisen dokumenttielokuvan palkinnosta. Pohjoismaiden suurin elokuvafestivaali, vuodesta 1979 alkaen järjestetty Göteborg Film Festival kuuluu Euroopan merkittävimpiin elokuvajuhliin. Arvostettu festivaali järjestetään tänä vuonna 28.01.—06.02.
Kultaisen maan on ohjannut Inka Achté, käsikirjoittanut Achté ja Hanna Karppinen, kuvannut Jarkko M. Virtanen sekä tuottanut Liisa Karpo. Elokuva on napafilmsin tuotantoa. Napafilms myös levittää elokuvan Suomessa. Dokumentti saa ensi-iltansa Suomen elokuvateattereissa näillä näkymin 11.2.2022.
Göteborg Film Festival ilmoitti Kultaisen maan kilpasarjaan valintaperusteluikseen elokuvan tuoreen ja ainutlaatuisen näkökulman sekä intiimin kuvauksen perheestä kahden kulttuurin välillä.
Kultainen maa näyttää poikkeuksellisella tavalla aitoa elämää Somalimaan kulttuurissa sekä suomalaiseen yhteiskuntaan kasvaneen silmin että syvällä Somalimaassa olevia juuria kuullen. Elokuvassa vantaalainen Mustafe muuttaa perheensä 25 Suomessa asutun vuoden jälkeen takaisin synnyinsijoilleen Afrikan sarveen kaivaakseen rikkauksia aavikolla sukunsa mailla. Mustafen perheellä on omat onnensa ja ongelmansa niin Suomessa kuin Somalimaassa.
Dokumentissa Mustafe kamppailee kaivostoiminnan käynnistämiseen liittyvien haasteiden kanssa, ja samalla hänen Suomessa syntyneet lapsensa koittavat ymmärtää, missä heidän kotinsa oikeastaan on. Matka yhdestä kultaisesta maasta toiseen kuljetaan ennen kaikkea jokaisen muuttajan mielessä – mahdollisuus yhdistää kaksi erilaista maailmaa on Kultaisen maan todellinen rikkaus.
”Dragon Award -ehdokkuus Kultaiselle maalle on tärkeä osoitus siitä, miten tarina erään perheen rohkeasta matkasta unelmiensa perässä puhuttelee tässä päivässä katsojia. Ruotsi ja Norja ovat myös elokuvan tuotantomaita. On hienoa, että olemme todellakin tuottaneet yhteispohjoismaisesti vaikuttavan elokuvan, että se on ansainnut parhaan pohjoismaisen dokumenttielokuvan ehdokkuuden.”
– Liisa Karpo, Kultainen maa -elokuvan tuottaja
Suomalais-norjalais-ruotsalainen yhteistuotanto Kultainen maa on leikattu Ruotsissa ja sen äänityöt ja kuvan jälkityöt on tehty Norjassa. Elokuva on saanut rahoitusta muun muassa Suomesta Suomen elokuvasäätiöltä, YLE:ltä ja Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEKilta. Dokumenttia on rahoitettu myös Ruotsista ja Norjasta sekä pohjoismaisesta Nordisk Film og TV Fondista. Tämän lisäksi Al Jazeera English ja Al Jazeera Documentary ovat vahvasti mukana ostaen elokuvan esitysoikeudet jo tuotantovaiheessa. Elokuvan kansainvälisenä myyntiagenttina toimii CAT&Docs.
Kultainen maa tullaan näkemään myös muilla elokuvafestivaaleilla. Tästä tiedotetaan erikseen myöhemmin.
Elokuvan traileri, juliste, lehdistövalokuvat ja synopsis ovat medialle julkaisuvapaita. Runsaasti lisätietoa elokuvasta ja muun muassa kommentteja sen tekijöiltä löytyy Kultainen maa -mediainfosta. Lisätiedot ja linkit materiaaleihin löytyvät tämän tiedotteen lisätiedoista.
Elokuvasta järjestetään yksi lehdistönäytös Helsingissä tiistaina 25.1.2022. Näytöksen jälkeen elokuvan tekijät ovat median haastateltavissa. Sekä näytöksiin että haastattelutilaisuuteen on ennakkoilmoittautuminen välttämätöntä koronarajoitusten vuoksi. Tarvittaessa lehdistötilaisuus toteutetaan etänä.
Tarkemmat lisätiedot näytöksestä ovat nähtävillä Filmikamarin pressipassilaisten näytöskalenterissa ja ne toimitetaan myös ilmoittautuneille, yhteystiedot alla. Lämpimästi tervetuloa!
SYNOPSIS
Vantaalaiselle Mustafelle selviää, että hänen sukunsa maa Somalimaassa on täynnä kultaa ja jalokiviä. Hän päättää jättää Suomen ja muuttaa perheineen takaisin synnyinmaahansa. Mustafe uskoo menestyksekkään kultakaivostoiminnan turvaavan lastensa tulevaisuuden – samalla kun hän itse voisi auttaa sodan runtelemaa kotimaataan, josta joutui lapsena 90-luvulla pakenemaan. Somalimaassa Mustafen lapset voivat myös kokea yhteenkuuluvuutta ja tuntea omat juurensa.
Mutta muutto pohjoiseurooppalaisesta hyvinvointivaltiosta Itä-Afrikkaan ei sujukaan ongelmitta. Mustafen lapset ovat syntyneet ja kasvaneet Suomessa ja puhuvat äidinkielenään suomea. Uudessa kotimaassa on koko perheelle monin tavoin totuttelemista. Teitä ei ole päällystetty, kamelit ja vuohet kulkevat kaduilla, ja taloja rakennetaan pellistä. Ruoka syödään sormin yhteiseltä lautaselta lattialla istuen ja koulussa on hyvin erilaista kuin Suomessa.
Samalla, kun lapset yrittävät ymmärtää, missä heidän kotinsa oikeastaan on, tekee Mustafe parhaansa auttaakseen heitä sopeutumaan Somalimaahan. Mustafe osoittaa lapsille muutossa olevan myös hyviä puolia: esimerkiksi huvipuistossa tai upealla uimarannalla voi nauttia olostaan yksityisesti, toisin kuin Euroopassa.
Myös rikkauksien etsiminen maasta on jännittävää. Pian käy kuitenkin ilmi, ettei kaivostoiminta klaanijärjestelmään perustuvassa somalialaisessa yhteiskunnassa ole helppoa. Klaanien keskinäiset jännitteet johtivat 90-luvulla sisällissotaan, ja on vaarana, että historia alkaa toistaa itseään.
Lopulta koko perhe ymmärtää, että he ovat etsimässä jotakin kultaakin kalliimpaa ja luomassa kaivostoiminnan sijaan jotain paljon arvokkaampaa.
TYÖRYHMÄ
Ohjaus: Inka Achté
Käsikirjoitus: Inka Achté ja Hanna Karppinen
Kuvaus: Jarkko M. Virtanen
Leikkaus: Magnus Svensson
Äänisuunnittelu: Are Åberg, Krister Johnson, Jørgen Meyer, Audun Kvitland Røstad, Geir Døhlie Gjerdsjø
Musiikki: Sander Stedenfeldt Olsen, Are Åberg, Jørgen Meyer
Tuottaja: Liisa Karpo / napafilms
Yhteistuottajat: Ingrid Galadriel Aune Falch ja Christian Aune Falch / UpNorth (Norja
sekä Ove Rishøj Jensen ja Magnus Gertten / Auto Images (Ruotsi)
Tuotantokoordinaattori: Leena Nuorteva
2 kommenttia artikkeliin ”KULTAINEN MAA saa maailmanensi-iltansa Göteborgin elokuvajuhlien pohjoismaisten dokumenttien kilpasarjassa”