Arvostelu: Gangs of London

Kirjoittajan kuva

By admin

Eri aikakausien jengeistä on tehty elokuvia aina vähän väliä. Gangs of London kertoo tarinan tämän päivän Lontoosta.

Gangs of London on vuonna 2020 ilmestynyt englantilainen TV-sarja Lontoon piilotetusta jengiväkivallasta, huumeista, kansainvälisestä kaupasta. Sarjan ovat kehitelleet Gareth Evans ja Matt Flannery. Pääosissa näyttelevät Ray Panthaki, Joe Cole, Lucina Msamati, Michelle Fairley sekä mm. Colm Meaney.

Elokuva kertoo tarinan perheestä, jonka isä kuolee väkivaltaisesti. Kyseessä ei ole kuitenkaan mikä tahansa perhe, vaan Wallacen perhe, joka on Lontoon yksi isoimmista rakennuttajista, ja samalla miljardien puntien rahanpesijä, ja usean jengin yhteenliittävä tekijä.

IMBD-linkki.

TV-sarja on saanut IMDb:ssä 16 411 arvostelua ja keskiarvon 8,1/10 eli arvostelu on korkea, eikä ihme. Vaikka Gangs on London on todella väkivaltainen, antaa se mahdollisen kuvan siitä, mitä kulissien takana tapahtuu. Valitettavasti vain sarjana se yrittää pitää aivan liian monta erillistä juonta sisällään yhdellä kaudessa.

Gangs of London olisi mahdollistanut paljon syvällisemmänkin ensimmäisen kauden kaikkine juonenkäänteineen, ja tarinaa olisi ollut vähintään 2-3 kaudeksi, mutta nyt kun kaikki on näytetty yhteen kauteen, voi vain kuvitella, mitä toinen kausi voi sisältää(!)

Sarja on hyvin näytelty, mutta jokainen hahmo jää hieman vajaaksi, koska kerrottavaa on paljon ja aikaa vähän. Jokaisessa hahmossa on paljon enemmän, kuin mitä sarja ehtii käsitellä ja paljon jää nopeiden tiivistysten varaan, mutta kuitenkin Gangs of London on viihdyttävä ja otteessaan pitävä yhden kauden mittainen sarja. Gangs of London mitä varmemmin tulee saamaan myös jatkoa, joten ensimmäisen kauden katsominen on suositeltavaa, jos haluaa nähdä englantilais-irlantilaisen näkemyksen tämän päivän white-collar-rikollisuudesta rakennusteollisuuden huipulta.

Arvostelumme

Gangs of London saa meiltä arvosanan 7/10. Sarja etenee hyvin alun vanhan Wallacen kuolemasta eteenpäin. Taistelu Lontoon rakennusteollisuuden ja rahanpesun alamaailman uudesta pomopaikasta on alkanut, eivätkä kaikki pelaa samoilla säännöillä. Selkään puukottaminen ja oman porukan pettäminen tuntuu olevan enemmän sääntö kuin poikkeus. Mutta kuka nousee voittajaksi, vai tuleeko voittajaksi, joku, jota emme vielä tiedä?



Vastaa