Todella kuumottava ja karvat pystyyn nostava kauhuelokuva – kaikille tuttu elokuvasarja sai jatkoa vuonna 2022, aiheuttaen katsojalle todella jännitäviä hetkiä, tiivistä hengitystä ja hikoilua.
Scream-elokuvat ovat olleet suosittuja ysäriltä asti ja saaga jatkuu edelleen uusien käänteiden saapuessa verenhimoisen sarjamurhaajan mukana kaupunkiin. Elokuva on hyvin saman tyylinen kuin aiemmatkin, ne eivät kuitenkaan ole herättäneet minussa noin ahdistavia tuntemuksia kuin tämä. Yleensä en pelästy herkästi, nyt tunsin olevani koko elokuvan ajan tuskaisessa ja jännittyneessä tilassa, sekä pelästyväni pienimpiäkin ”jump scare”-kohtia.
Annan elokuvalle 4 tähteä viidestä – mielestäni jotain jäi kuitenkin puuttumaan ja lopetus meni ehkä hitusen yli. Se tuntui jo siltä, että väkisin on keksitty todella ”dramaattinen” loppu. Mielestäni juoni oli suhteellisen hyvä ja kokonaisuudessaan onnistunut teos. Elokuva todellakin menee korkealle sijoitukselle omassa listassani ja on yksi eniten pelon tunteita aiheuttanut omassa kategoriassaan. Näyttelijöiden suoritukset ja todenmukaisuus yllätti sekä lisäsi ikäviä tunteita – mielestäni hyvät suoritukset sillä osa-alueella myös.
Rooleissa ovat mm. Jenna Ortega, Neve Campbell, Dylan Minnette sekä Courteney Cox – tunnettuja useista sarjoista ja elokuvista varmasti monelle.
Katso traileri tästä!