Patruunatehtaan tragedia tuo historiallisen tarinansa katsojille rakkaustarinan kautta – Lapua 1976 tekee Titanic-elokuvan tyylisen näytöksen, jossa yhdistetään lähihistorian onnettomuus rakkaustarinaan.
Huhtikuussa 1976 pienessä pohjalaisessa kauppalassa koettiin Suomen sodanjälkeisen ajan pahin katastrofi. Aikaisin tiistai-aamuna, kello 7.42, Lapuan patruunatehtaan lataamossa räjähti. Tapahtumaketju alkoi pulttipistoolin patruunojen latauskoneesta ja sen annostelusylinteristä. Mitä tarkkaan ottaen tapahtui, se ei koskaan selvinnyt.
40 ihmistä kuoli, enimmäkseen tehtaassa työskennelleitä perheenäitejä. 34 sai huomattavia vammoja. Rauhanaikana Suomessa vain Kuru-laivan haaksirikossa vuonna 1929 on kuollut enemmän ihmisiä. Lapuan räjähdys on kuitenkin melko unohdettu lähihistoriassa. Lehtijuttuja ilmestyy vuosipäivinä ja moni muistaa valokuvan arkkurivistä ja Kekkosesta hautajaisissa, mutta muuten onnettomuudesta ei juuri puhuta.
Paikkakunnalla on enimmäkseen vaiettu. Tuore elokuva tekee lopulta tragedialle kunniaa ja tuo unohdetut uhrit esiin. Perjantaina ensi-iltaan tullut Lapua 1976 keräsi kolmessa päivässä 21 500 katsojaa ja oli viikonlopun katsotuin elokuva Suomessa.
Ohjaaja on itse syntynyt Lapualla
Lapualle syntynyt elokuvan ohjaaja Toni Kurkimäki ja hänen tiiminsä ovat olleet ovelia, sillä he ovat rakentaneet fiktiivisillä henkilöillä tarinasta Titanicin.
Katsoja kiintyy nuorten aikuisten rakkaustarinaan ja 1970-luvun ajankuva kiehtoo sen ajan eläneitä, myös nuoria nähdessään tuon ajan kauneus. Teinirakkaus on ollut tosiaankin sotkuinen – uutta miestä, mustasukkaisuutta, salattua raskautta sekä kontrolloiva isä.
Näyttelijät ovat uskomattoman hyviä – etenkin rakastavaiset. Kaisan roolia esittävä Linnea Leino ja Matin roolin tekevä Konsta Laakso, samoin kuin tehtaanjohtajaa sekä Kaisan isää esittävä Hannu-Pekka Björkman.
Nuorten rakkauteen liittyvä tarina ottaa katsojan mukaansa – tunteet ja haikeuden. Ja juuri kun kaiken piti olla niin hyvin ja onnellisen elämän alkaa, pamahtaa. Rakkaustarina muuttuu katastrofiksi ja palavissa raunioissa kulkevien pelastajien työn ylistykseksi.
Ohjaaja pääsee käsittelemään myös yhteisöä tätä kautta, sillä Matin ja Kaisan tarinaa seurattaessa on väki tullut tutuksi. Katsoja nieleskelee, kun palomiehet ja vapaaehtoiset löytävät raunioista jo tutuksi tulleita hahmoja. Kuten paikalla ollut lapualainen sanoi jo onnettomuus päivänä: ”Tuttuja olivat kaikki sinne jääneet”.
Elokuva on ”maakunnallisista lähtökohdista ponnistava”, määritteli tuottaja Mikko Jokipii Ylellä. Se ei saanut Elokuvasäätiöltä kehittämis- tai tuotantotukea vaan vasta levitystukea. Yhteistyökumppaneita on haettu maakunnasta.
Kuvauksiin Lapualla osallistui yli 800 avustajaa, yksin hautajaiskohtaukseen yli 550 avustajaa. Siitä voikin päätellä, että aihe oli lapualaisille tärkeä. Onnettomuudessa kuolleet ja heidän läheisensä – uhreja hekin – saavat oikeutta, kun elokuvan kautta tunnemme ja tajuamme, kuinka hirveä onnettomuus on ollut, kuinka se on pysäyttänyt ihmisten elämän siihen hetkeen, kuinka koko paikkakunta on kantanut vuosikymmenet tätä surua ja kuinka suru vaikuttaa ihmisten elämään vieläkin.
– Kyllä täällä kaikkien päät ovat notkahtaneet alas. Pitkään aikaan kukaan ei juuri muusta puhunut, kertoi vaimonsa onnettomuudessa menettänyt Pauli Perälä vuonna 2016.
Elokuva on muodoltaan vanhan Matin kertomaa – elokuvallisesti ehkä turha rakenne, mutta se kertoo juuri tämän: tragedia on vieläkin läsnä läheisten elämässä. Lapset kasvoivat ilman äitiä tai isää ja puolison kuolemasta jäi ikuinen suru.
