
Rakastettu Huvila & Huussi palaa ruutuihin uusien remonttikohteiden kera ensi maanantaina. Uuden kauden avausjaksossa päästään tutustumaan JVG-räppiduosta tutun Ville Gallen kesämökkiin ja sen mukana tulleisiin haasteisiin.
Ville Galle hankki itselleen palan suomalaista unelmaa eli kesämökin pari vuotta sitten.
– Vanhempieni mökki on tässä lähellä, ja tämä on sukulaisteni tontti, jonka ostin sitten päivän päätteeksi, Ville Galle kertoo Huvila & Huussi -ohjelmaa juontavalle Anni Ihamäelle.
Annia kiinnostaa, mikä oli Ville Gallen ensimmäinen visio vapaa-ajanasunnostaan.
– Minulla oli kela, että parin viikon päästä varmaan tuomme kamppeita tänne. Sitten tuli totuus vastaan, että tässä on aika paljon hommia vielä. Jossain vaiheessa tuli snadi byggamasennuskin (bygga=rakentaa). Tuntui, ettei tämä mene mihinkään, Ville Galle muistelee.
900 neliön tontti sijaitsee haastavassa rinteessä, ja sen pohja on savea. Ville Galle tilasi ammattiapua pihatöihin, mutta lopputulos yllätti.
– Äijät, jotka tulevat tänne hommiin, näkevät, että Galis, fuulaan tuolta fyrkat kunnolla. Sitten minä täällä mudan keskellä katselin tätä tonttia, ja pistin pariksi kuukaudeksi jäähylle koko projektin – kunnes tuli mahdollisuus tähän, ja nyt ollaan uudella virralla, Ville Galle sanoo.
– Minulla on iso luotto, olen kattonut Huvila & Huussia telkkarista, ja teette sikamakeita juttuja, Ville Galle kiittelee jo etukäteen.
Ville Gallen kohteen suunnittelee kauden uusi pihasuunnittelija Laura Moilanen. Pihaurakoinnista vastaa aikaisemmilta kausiltakin tuttu Teemu Luostarinen.
– Pitää loppupeleissä olla tosi kiitollinen, että on edes mahdollisuus unelmoida tällaisesta, saati saada tällainen paikka itselleen. Ei se ole itsestään selvää. Onhan tämä tällainen jokaisen suomalaisen unelma, oma mökki – ja nyt pääsen ehkä toteuttamaan sen. Täytyy olla tosi kiitollinen ja arvostaa sitä. Huvila & Huussi Nelosella ja Ruudussa maanantaisin kello 20.
VIDEO: Räppäri Ville Galle osti mökin ja masentui työmäärästä
2 kommenttia artikkeliin ”Ville Galle osti mökin, sitten iski karmea remonttiyllätys ja masennus työmäärästä – hakee nyt apua Huvila & Huussista”