Ajankohtaista PwC:n tutkimus: Viihteeseen ja mediaan käytettävä rahamäärä kasvoi maailmanlaajuisesti yleistä talouskasvua nopeammin 7 syyskuun, 2022
Ajankohtaista, Uutiset VanDance-festivaalin rikas ohjelmisto näkyy syyskuussa kaupunkitilassa 30 elokuun, 2022
Ajankohtaista Esko Salminen ja Anneli Sauli saavat omat tähdet Hyvinkään Tähtiraitille 23 elokuun, 2022
Ajankohtaista Vuoden odotetuin kiertue tulee taas – vaasalainen Nordic Live tuottaa pohjalaismaakuntien kolme suurta joulukonserttia marraskuussa 16 elokuun, 2022
Ajankohtaista Turun musiikkijuhlien taiteellinen johtaja Klaus Mäkelä esittelee nuoren pianistilahjakkuuden suomalaiselle yleisölle 27 heinäkuun, 2022
Ajankohtaista Tammerfest ei petä odotuksia – tapahtuma kerää maamme kärkiartistit paikalle ja on jälleen lähes kokonaan ennakkoon loppuunmyyty 19 heinäkuun, 2022
Ajankohtaista Uutta musiikkia julkaissut supertähti Ellie Goulding saapuu heinäkuun lopussa vihdoin Suomeen 15 heinäkuun, 2022