Esko Salminen ja Anneli Sauli saavat omat tähdet Hyvinkään Tähtiraitille

Kirjoittajan kuva

By admin

Suomalaista elokuvaa juhliva Red Carpet -festari alkaa Suomen Cannesissa 25.8.

Kuudetta kertaa järjestettävä Red Carpet -festari alkaa torstaina 25. elokuuta Hyvinkäällä. Suomalaista elokuvaa juhlistava tapahtuma muistaa ansioituneita elokuvantekijöitä Hollywood-tyyliin ikuistamalla heidän käden- ja jalanjälkensä kaupungin keskustassa sijaitsevalle Tähtiraitille. Tänä vuonna oman tähtensä saavat Esko Salminen sekä maaliskuussa edesmennyt Anneli Sauli. Elokuvantekijöitä on ikuistettu tälle Hyvinkään Walk of Famelle vuodesta 2018 alkaen. Tuolloin tähdillä kunnioitettiin Vesa-Matti Loiria sekä Outi Mäenpäätä.  

Red Carpet -tähden Hyvinkään Tähtiraitille saavat tänä vuonna näyttelijä Esko Salminen ja näyttelijä Anneli Sauli, joka menehtyi tämän vuoden maaliskuussa 89-vuotiaana. Tähdet paljastetaan torstaina 25.8.2022 klo 16.30. Tähtiraitti sijaitsee Hyvinkään keskustassa Kauppakeskus Willan ja Kirjastoaukion välisellä kävelykadulla.

Esko Salminen, 81, kertoo olevansa kiitollinen saamastaan Red Carpetin tähtitunnustuksesta. Salminen aloitti elokuvauransa 1940-luvulla, kun hän näytteli vanhempiensa rinnalla lapsiroolin elokuvassa Katupeilin takana. Salmisen myöhempiin elokuvatöihin lukeutuvat muun muassa roolit elokuvissa Jengi, Pohjanmaa, Pedon merkki ja Kymmenen riivinrautaa. Tuhlaajapoika-elokuvan roolistaan Salminen palkittiin Jussi-palkinnolla. Ura näyttelijänä on jatkunut 2020-luvulle saakka.

”Suomen tunnetuimpiin, rakastetuimpiin ja arvostetuimpiin näyttelijöihin kuuluvan Esko Salmisen ura on jatkunut jo kuudella vuosikymmenellä. Salmisen näyttelijäntaiteesta on voinut vaikuttua niin teatterissa, valkokankaalla, kuunnelmissa kuin televisiossakin. Suomen näyttelijäliitto myönsi hänelle Suomen ensimmäisen ja ainoan ylinäyttelijän arvonimen Salmisen 50-vuotistaiteilijajuhlan yhteydessä”, perustelee Red Carpetin jury Salmisen valintaa.

”Kansallisteatterissa näytelleiden vanhempiensa kautta teatteri tuli Salmiselle tutuksi jo lapsena. Etunimikin on peräisin Nummisuutarien Eskolta, jota hän on myöhemmin myös näytellyt. Uransa Salminen aloitti nuorena Kellariteatterista, ja 20-vuotiaana hänet kiinnitettiin Kansallisteatteriin. Sieltä työ jatkui Helsingin kaupunginteatterin ja Turun kaupunginteatterin lavoilla, ja myöhemmin takaisin Kansallisteatteriin. Teatterissa hänet on nähty niin Peer Gyntin Peer Gyntinä, Macbethin Macbethinä kuin Othellon Othellonakin. Suurten roolien mies, jonka karisma ja läsnäolo jättävät katsojaan lähtemättömän jäljen ja vaikutuksen. Salmisen läsnäoloa ei voi sivuuttaa, se riisuu aseista. Karismaattinen Salminen on kotonaan niin suurissa tragedioissa kuin komedioissakin. Työn ytimessä on aina heittäytyminen ja äly”, jury jatkaa.

Anneli Saulia kunnioitetaan tähdellä postuumisti

Näyttelijä Anneli Sauli menehtyi tämän vuoden maaliskuussa 89-vuotiaana. Hyvinkäällä tähden vastaanottavat hänen puolestaan tytär Johanna Lahtela ja elokuvaohjaaja Saara Cantell.

”Anneli Sauli, tämän vuoden maaliskuussa edesmennyt rakastettu näyttelijä, kuuluu suomalaisen elokuvan kirkkaimpien tähtien joukkoon. Häntä voi kutsua työssään jopa pioneeriksi, joka on tehnyt palkitusti roolitöitä elokuvissa kahdeksan vuosikymmenen aikana niin Suomessa kuin Saksassakin. Saulin merkittävä läpimurto tapahtui elokuvan Hilja – maitotyttö (1953) nimiroolin myötä. Elokuva kuohutti ja lumosi aikansa yleisöjä, ja rooli onkin leimannut ehkä jopa turhankin voimakkaasti Saulin uraa”, perustelee Red Carpetin jury perustelee Saulin valintaa.

”Anneli Sauli on kutsunut itseään taistelijaluonteeksi. Taistelunhalu näkyy sekä sinnikkäänä uraan sitoutumisena ja itseensä uskomisena että poliittisena toimintana työväenliikkeessä ja ihmisoikeusaktivistina. Sauli on tuonut romanitaustaansa ylpeydellä esille ja puolustanut romanien oikeuksia monenlaisen syrjinnän kohteina. Hän oli aktiivisesti Suomen Romaniyhdistyksessä mukana mm. toimittamalla sen tiedotus- ja jäsenlehteä. Hän onkin kertonut yhteiskunnan haavoittuvaisten ryhmien olevan sydäntään lähellä. Herkkyys ja voima välittyivät erityisellä tavalla myös Saulin näyttelijäntaiteessa, josta saamme onnekkaasti ammentaa yhä hänen poismenonsa jälkeen, jopa ensi-iltaansa vielä odottavassa Saara Cantellin elokuvassa Sisarukset”, jury jatkaa.

”Voi kunpa Anneli olisi ehtinyt olla mukana pronssitähden paljastuksessa! Hän oli yksi lahjakkaimmista näyttelijöistä, jonka olen koskaan tuntenut, hänen eläytymiskykynsä ja säteilevä karismansa oli huikeaa. Annelin viimeiset vuodet haastattelimme häntä dokumenttielokuvaan, jonka on tarkoitus tulla ensi-iltaan vuonna 2023”, sanoo ohjaaja Saara Cantell.

Uudet tähdet nostavat tähtien määrän kymmeneen

Tähtiraitin tähtilaattojen saajat valitsee Red Carpetin vuosittain vaihtuva, elokuva-alan osaamista monipuolisesti kokoava jury. Tänä vuonna juryn jäseniä ovat elokuvaohjaaja ja kirjailija Aleksi Delikouras, muusikko ja näyttelijä Fanni Noroila, käsikirjoittaja ja tuottaja Jani Pösö sekä kirjailija-näyttelijä-juontaja Jani Toivola. Juryn puheenjohtajana toimii käsikirjoittaja Anna Brotkin.

Hyvinkään keskustassa Kauppakeskus Willan ja Kirjastoaukion välisellä kävelykadulla sijaitseva Tähtiraitti avattiin vuonna 2018. Ensimmäisinä sinne saivat oman tähtensä näyttelijät Vesa-Matti Loiri ja Outi Mäenpää. Vuonna 2019 kadulle ikuistettiin kansainvälistä uraa luoneet näyttelijät Laura Birn ja Krista Kosonen. Vuonna 2020 oman tähtensä saivat näyttelijät Peter Franzén ja Kati Outinen ja vuonna 2021 näyttelijät Elina Salo ja Seela Sella.

Nelipäiväinen festari tarjoaa neljä juhlaennakkoelokuvaa ja yli sata tapahtumaa

Kotimaista elokuvaa juhliva Red Carpet -elokuvafestari järjestetään 25.–28.8. Hyvinkäällä kuudennen kerran. Tänä vuonna festarin slogan on ”Sinun festari”. Tällä halutaan korostaa tapahtuman hyväntuulista ja rentoa luonnetta. Tähtiraitin tähtilaattojen lisäksi Red Carpet -festari jakaa tunnustuksia suomalaisen elokuvan tekijöille ja vaikuttajille.

Tapahtumaan on valittu neljä juhlaennakkoelokuvaa, jotka on mahdollista nähdä Hyvinkäällä jo ennen ensi-iltaa. Juhlaennakkoelokuvat ovat Häät ennen hautajaisia, Mielensäpahoittaja 3 – Eskorttia etsimässä, Pelle Hermanni ja Punttikomedia.

Kymmenien elokuvanäytösten lisäksi festareilla järjestetään kaksi huippuesiintyjien tähdittämää konserttia. 26.8. Villatehtaan alueella esiintyvät Erika Vikman, Elastinen, Maija Vilkkumaa sekä Samuli Edelmann ja 27.8. Abreu, Arttu Wiskari, Anssi Kela sekä Teflon Brothers. Festivaaliohjelmassa on myös tekijätapaamisia, keskusteluja, työpajoja ja kaupunkitapahtumia.



3 kommenttia artikkeliin ”Esko Salminen ja Anneli Sauli saavat omat tähdet Hyvinkään Tähtiraitille”

Vastaa