Elastinen tekee yllätyskosinnan The Voice of Finlandissa – vaimo takahuoneessa: ”Pitäisikö minun nyt huolestua?”

Kirjoittajan kuva

By admin

The Voice of Finlandin 13. kausi alkaa Nelosella ja Ruudussa perjantaina. Heti ensimmäisessä jaksossa päästään tositoimiin, kun tähtivalmentajat taistelevat laulajakokelaasta keinoja kaihtamatta.

Ensimmäisessä jaksossa 43-vuotias tamperelainen Janne Ryynänen astelee The Voice of Finland -tähtivalmentajien eteen. Hän esittää Audioslaven kappaleen Cochise ja saa kaikki tähtivalmentajat kääntymään.

Esityksen jälkeen Arttu Wiskari haluaa kuulla Jannen musiikkihistoriasta.

– Musiikkihistoriani ulottuu varhaislapsuuteen, kun vanhemmat antoivat ”pahoinpidellä” kaikenlaisia soittimia, Janne kertoo.

– Tykkäsin tosi paljon, siinä oli hyvää rähinää. Olet ehkä sellainen laulaja, että sinun on annettava kulkea omaa polkuasi. ,Siinä voi vain yrittää auttaa, että pääsee eteenpäin artistiuralla. Minulla on paljon kokemusta erilaisten artistien kanssa. Toivon sydämeni pohjasta, että tulet joukkueeseeni, Arttu sanoo.

Myös Sanni oli vaikuttunut Jannen esityksestä ja äänestä.

– Kun julkistimme ohjelman uudet valmentajat, minulta kysyttiin, mikä inspiroi minua valmentajana. Se, kun löytää ihmisiä, joilla on palo silmissään ja polte, joka tuntuu tuolin läpi. Haluaisin sillä palolla poltella näitä muita ympäriltä pois. Tule minun tiimiini, Sanni hehkuttaa.

Elastinen oli aivan myyty tamperelaisen rokkarin laulusuorituksesta.

– Hyvät ystävät, arvoisa yleisö, Suomen kansa: tässä hän on! Tuollaisella meiningillä, energialla ja osaamisella Suomen kansa tulee rakastamaan sinua. Kaikki artismi ja muu sellainen pitää laittaa hetkeksi sivuun ja harjata kisa täysillä tästä hetkestä loppuun asti. Ensimmäinen askel meni sinulla täydellisesti. Nyt, hääkeikkailija kun olet, olen valmis jopa kosimaan sinua, Elastinen sanoo, polvistuu tuolinsa edessä ja nostaa vihkisormuksensa ilmaan.

– Pitäisikö minun nyt huolestua? Jannen tukijoukoissa mukana oleva puoliso naurahtaa takahuoneessa.

– Tahdotko joukkueeseeni? Olisin erittäin ylpeä saadessani valmentaa sinua. Olen varma, että sinut nähdään livelähetyksissä, Elastinen jatkaa hehkuttamistaan.

Viimeisenä tähtivalmentajana ääneen pääsee Maija Vilkkumaa.

– Olen samaa mieltä, että voit mennä vaikka kuinka pitkälle tässä kilpailussa, mutta se vaatii muutakin kuin mitä tämä veto oli. Vaikka tämä oli hyvä, mehän kaikki käännyimme. Se, mikä tästä vedosta puuttui, oli mitä tällainen kappale vaatii eli se eläin sinussa. Se vaatii tietynlaisen etukenon ja nälän. Minusta saat valmentajan, joka kertoo sinulle sen mikä on totta ja auttaa saavuttamaan sen mitä haluat.

Kenen tähtivalmentajan kosiskeluun Janne tarttuu? Se selviää The Voice of Finlandissa perjantaina

VIDEO: Elastiselta yllätyskosinta The Voice of Finlandissa – vaimo seuraa takahuoneesta: ”Pitääkö mun nyt olla huolissaan?”

Diandralta yllätysterveiset laulajalle ennen H-hetkeä

The Voice of Finlandin sunnuntain jaksossa tähtivalmentajien eteen astelee 21-vuotias porilainen Iiro Pitkälä. Voice on hänelle jo tuttu, sillä Iiro oli mukana The Voice Kidsissä kymmenen vuotta sitten.

The Voice Kidsistä jäi lämpimät muistot. Päällimmäisenä on jäänyt mieleen, ettei se tuntunut missään vaiheessa kilpailulta. Se oli sellaista, että olimme porukalla ja lauleskelimme bäkkärillä, ja sitten pääsi esiintymään täydelle Logomolle, Iiro muistelee.

The Voice Kidsissä Iiro päätyi ohjelmassa tähtivalmentajana toimineen Diandran joukkueeseen, vaikka pieni poika olisi toivonut paikkaa Arttu Wiskasin tiimissä.

Arttu ei silloin kääntynyt, nyt hän saa toisen mahdollisuuden. Saa nähdä, käyttääkö hän sen, Iiro naurahtaa.

Ennen tähtivalmentajien eteen astelemista Iirolle on luvassa yllätys, sillä hän on saanut videoterveiset entiseltä valmentajaltaan Diandralta.

Hurmasit meidät kaikki valmentajat jo Kidsissä. Olen aivan varma, että hurmaat ja viet kaikkien sydämet ihanalla ilollasi ja energiallasi myös tänä vuonna. Vedä samalla itsevarmuudella kuin silloin junnuna, niin se on siinä, Diandra tsemppaa.

Kuinka Iiron käy? Se selviää The Voice of Finlandissa sunnuntaina kello 20!

VIDEO: Tämä The Voice of Finland -hurmuri kisassa jo lapsena – upea videoviesti entiseltä valmentajalta: ”Olen varma, että hurmaat kaikki”



2 kommenttia artikkeliin ”Elastinen tekee yllätyskosinnan The Voice of Finlandissa – vaimo takahuoneessa: ”Pitäisikö minun nyt huolestua?””

Vastaa