Koko perheen elokuva: Vonkka – kelle elokuva sopii?

Kirjoittajan kuva

By Liisanna

Soveltuuko Vonkka-elokuva lapsille? Timothée Chalamet nähdään elokuvan pääroolissa, kun Roald Dahlin luoma hahmo herää taas henkiin ja palaa valkokankaille.

Roald Dahlin rakastettusta klassikkosta Jali ja suklaatehdas-teoksesta on saatu ainekset jo kolmeen elokuvaan. Tuorein on Timothée Chalametin tähdittämä Vonkka-elokuva, joka sai ensi-iltansa viime viikolla Suomessa.

Elokuva kertoo, miten maailman suurimmasta keksijästä, taikurista ja suklaatehtailijasta tuli tunnettu Villi Vonkka. Lastenkirjaan perustuvan elokuvan ikäraja on K7. Sisältövaroitukset varoittavat kuitenkin väkivallasta ja siitä, että elokuva saattaa aiheuttaa ahdistusta. Muun muassa suosittu sivusto Romper on kirjoittanut ja pohtinut, soveltuuko elokuva lapsille. Edellä mainittujen sisältövaroitusten lisäksi artikkelissa huomautetaan, että trailerin perusteella päähenkilö käy elokuvan alussa läpi traumaansa.

Paddington-elokuvien ohjaaja ja käsikirjoittaja Paul King on ohjannut myös Vonkka-elokuvan. Romper-sivuston artikkelissa kerrotaan, että aivan kuten Paddingtonienkin, myös Vonkka-elokuvan kohdalla vanhemmat voisivat olettaa varoitettavien elementtien olevan tarpeeksi kesyjä lapsille. Elokuvaa suositellaan lapsille, jotka ovat tarpeeksi vanhoja ymmärtämään sen tarinaa ja keskittymään siihen kahden tunnin ajan.

Elokuvan tähtikaartiin kuuluu muun muassa brittiläinen konkarinäyttelijä Hugh Grant. Hän näyttelee elokuvassa umppa-lumppa-hahmoa, ja hänen ulkomuotonsa elokuvassa on huvitti monia jo trailerin perusteella. Tämä hahmo herätti keskustelua ihmisten kesken jo kesällä.

– Kuka ikinä valitsikaan Hugh Grantin tähän rooliin on nero, sillä tämä on hulvatonta, elokuvan fani kirjoittaa sosiaaliseen mediaan.



Vastaa