Cyan Kicks kisaa Dancing With Demons -kappaleella Suomen Euroviisuedustajan paikasta Uuden Musiikin Kilpailussa Tampereen Nokia Arenalla lauantaina 10.2. UMK näytetään suorana Yle TV1:ssä, Yle Areenassa ja Ylen radiokanavilla klo 21-23.
Kappale syntyi pitkän työn tuloksena ja lopullisen muotonsa se sai legendaarisessa RAK-studiossa Lontoossa brittiläisen lauluntekijän, Muse-yhtyeestäkin tunnetun Dan Lancasterin avulla.
Metallia ja poppia yhdistelevä Cyan Kicks, laulaja Susanna Alexandra, kitaristi Niila Perkkiö, basisti Leevi Erkkilä ja rumpali Pietari Reijonen, on mukana UMK:ssa toista kertaa. Yhtye sijoittui toiseksi vuonna 2022.
”Jotain jäi viime kerrasta hampaankoloon – emmekä ole luovuttajia. Taistelutahtoa on hurjasti jäljellä! Paluu UMK-lavalle tuntuu hyvin luontevalta. Tulemme tarjoamaan räjäyttävän, hienon kansainvälisen tason show’n”, bändi vastaa uteluihin revanssista.
Osallistuminen vuoden 2022 Uuden Musiikin Kilpailuun muutti yhtyettä pysyvästi. Jäsenet kertovat monien ovien avautuneen ja tekemisen vahvistuneen. UMK:n myötä Susannan esiintymispelko myös hälveni. Yhtye on tehnyt tämän jälkeen useita ulkomaisia kiertueita lämmitellen muun muassa Sunrise Avenueta ja Smash Into Pieces -yhtyettä Euroopassa sekä soittamalla oman levynjulkaisukiertueen Saksassa.
Kisabiisi Dancing With Demons käsittelee omien sisäisten varjojen valjastamista voimavaraksi.
”Jokaisella on omat heikkoutensa ja varjonsa, joita häpeämme, ja joita emme halua muiden näkevän. Syntyi ajatus, että mitä jos me kykenisimme kääntämään omat sisäiset demonimme puolellemme, mitä siitä seuraisi?”
UMK-tuomaristo kommentoi yhtyettä ja kisabiisiä: “Toiseksi vuoden 2022 UMK:ssa sijoittunut Cyan Kicks vakuuttaa biisillään, jolla se pääsi tänä vuonna uudestaan UMK:hon. Kappaleessa on samaan aikaan sekä kerralla iskevä vahva kertosäe että syvyyttä ja yllättävyyttä, mikä saa kappaleen kestämään aikaa ja kuuntelua. Laulaja Susannan soundi ja tulkinta on täynnä tunnetta niin herkissä suvannoissa kuin kertsin vahvimmissa kohdissa. Räjähtävän energinen Dancing With Demons vahvistaa bändin paikkaa suomalaisen rock-perinteen vahvana modernina jatkajana.”
UMK-voittaja ja Suomen seuraava euroviisuedustaja valitaan Tampereen Nokia Arenan UMK24-tapahtumassa 10.2. UMK näytetään suorana Yle TV1:ssä, Yle Areenassa ja Ylen radiokanavilla klo 21–23. Voittajan valitsevat tv-katsojat ja kansainvälinen UMK-raati yhdessä. Lisätietoja yle.fi/umk
Vuonna 2016 perustetun Cyan Kicksin debyyttialbumi I don’t love you julkaistiin vuonna 2019. Levy sai heti samana vuonna vuoden parhaan rock-albumin Emma-ehdokkuuden. Yhtye on ehdolla myös toisella albumillaan, vuonna 2023 julkaistulla I Never Said 4ever, Vuoden rock-albumi -kategoriassa Emma Gaalassa helmikuussa 2024. Bändin biisejä on striimattu liki 20 miljoonaa.
Kokoonpano:
Susanna Alexandra – laulu, kitara
Niila Perkkiö – kitara
Leevi Erkkilä – basso
Pietari Reijonen – rummut