Tällä viikolla The Voice of Finlandissa nähdään blokkauksen aiheuttava lohjalainen Marko ja keravalainen Tiktok-tähti.
Perjantain The Voice of Finland -jaksossa tähtivalmentajien eteen astelee lohjalainen Marko Turunen, 37. Musiikkia intohimoisesti harrastava Marko ei olisi välttämättä hakenut kilpailuun, mutta hänen vaimonsa ehdotti The Voice of Finlandiin osallistumista.
– Sitten mietin, että miksi ei. Olen harrastanut musiikkia niin kauan, että ehkä muidenkin on aika kuulla sitä, Marko kertoo jaksossa.
Marko esittää Stone Sour -yhtyeen kappaleen Through Glass, ja hän saa Elastisen ja Sannin innostumaan välittömästi. Lopulta myös Maija Vilkkumaa ja Arttu Wiskari kääntävät tuolinsa.
Sanni oli sulaa vahaa Markon edessä.
– Ensinnäkin tämä kappale. Toisekseen äänesi sävy, joka vain aukesi ja ihanoitui koko ajan. Kuulin sinussa tyypin, josta voi saada paljon liveen irti. Vähän kättä pois taskusta, Sanni sanoo.
Hän päätti käyttää kosiskelupuheessaan kotikaupunkikortin saadakseen Markon tiimiinsä.
– Me lohjalaiset veisimme tämän kilpailun. Tiedän, että Lohjalle pystytettäisiin meistä patsas vielä tämän kaiken jälkeen.
Myös Elastinen oli myyty lohjalaisrokkarin esitykselle.
– Olet tullut täsmälleen oikeaan paikkaan, tähän kilpailuun. Olen eri mieltä kuin Sanni, emme ota mitään pois vaan laitamme vain lisää, Elastinen lataa.
Arttu joutuu pettymään pahemman kerran, sillä Elastinen blokkasi Artun heti Markon esityksen ensisekunneilla.
– Täällä on koettu tällainen suuri vääryys, että joku on blokannut minut. Näyttäisi olevan Elastinen. Meillä on ollut pieni kaksintaistelu Elan kanssa. Olisin laittanut sinut laulamaan pelkkiä tangoja… No ei sentään. Minua harmittaa, kun minut on blokattu – sen takia puhun höpöjä.
Kenen tiimiin Marko päättää mennä? Se selviää The Voice of Finlandissa perjantaina.
Tiktok-tähti nousee The Voice of Finlandin lavalle
Sunnuntain The Voice of Finland -jaksossa lavalle astelee kilpa-aerobicia harrastava, SM-hopeaa viime vuonna voittanut keravalainen Mira Taskinen, 18. Mira on kuvaa videoita Tiktokiin, ja hänellä on suositussa palvelussa 30 000 seuraajaa.
Mira esittää Everybody Loves An Outlaw -yhtyeen kappaleen Blood on a Rose. Nuoren laulajalupauksen ääni saa kaikki tähtivalmentajat kääntymään. Kappaleen jälkeen Elastinen haluaa kuulla lisää Mirasta.
– Päätin jo nuorena, että aion tulla tänne. Hain heti 16-vuotiaana, mutta en päässyt. 17-vuotiaana en päässyt. Tämä on nyt kolmas kerta, Mira sanoo.
Elastinen on vaikuttunut hänen päättäväisyydestään.
– Olet tehnyt töitä unelmasi eteen. Näin käy, kun panosta täysillä siihen mihin itse uskoo. Olen fiiliksissä siitä, mitä sinusta vielä kuullaan, Elastinen sanoo.
Maija Vilkkumaa on sitä mieltä, että Mira on todella valmis paketti.
– Uskomattoman upea esitys. Upea ääni, tulkinta. Minusta tuntuu, ettei sinulle tarvitse muuta kuin lisää rohkeutta.
Arttu Wiskari on kuullut The Voice of Finlandissa erittäin vaativia kappaleita. Miran kappalevalinta oli yksi niistä.
– Olen sanonut, että isot kappaleet eivät välttämättä ole aina hyvä vaihtoehto. Niissä on enemmän paikkoja, joissa kompastua. Sinulle isot kappaleet selvästi toimivat. Tarvitset valmentajan, joka osaa laittaa sinulle tarpeeksi haastetta.
Sanni oli lumoutunut Miran lahjakkuuden lisäksi tämän päättäväisyydestä.
– Jäin nyt jumiin siihen, että olet tullut ensimmäisen kerran, ja sinulle on sanottu ei. Sitten tulit toisen kerran… Tällaiset tarinat inspiroivat minua elämässä. On hienoa, että olet täällä. Olet todella hyvä laulaja. Olisi ihanaa saada sinut osaksi tiimiäni. Voisimme tehdä kaikkea jännittävää yhdessä.
Mira on vaikean valinnan edessä. Kuka tähtivalmentajista vakuutti hänet parhaiten? Se selviää The Voice of Finlandissa sunnuntaina.
Yksi kommentti artikkeliin ”Sanni häkeltyy The Voice of Finland -kilpailijasta: ”Lohjalle pystytettäisiin meistä patsas tämän jälkeen!””