2020-luvun suurin kotimaisen elokuvan avausviikonloppu – Luottomies-elokuva: All Inin nähnyt jo lähes 64 000 ihmistä!

Kirjoittajan kuva

By admin

Perjantaina ensi-iltansa saanut Luottomies-elokuva: All In sai ihmiset liikkeelle ja nousi avausviikonloppunsa katsotuimmaksi elokuvaksi Suomessa.

Supersuositun Luottomies-sarjan elokuvaversio on osoittautunut hitiksi jo avausviikonloppunaan. Luottomies-elokuva: All In keräsi viikonloppuna 49 635 katsojaa ja nousi 2020-luvun suurimmaksi kotimaisen elokuvan avaukseksi. Ennakkonäytökset mukaan laskettuna Luottomies-elokuvan on nähnyt jo lähes 64 000 ihmistä.

Elokuvan ohjaaja, käsikirjoittaja ja toista pääosaa näyttelevä Kari Ketonen on otettu avausviikonlopun huipputuloksesta ja katsojien antamista palautteista.

Emme keksineet pyörää uudelleen, teimme vain isomman ja hienomman pyörän, joka ei aliarvioi katsojaa. Elokuva on myös nuorempien Luottomies-fanien mieleen. Katsojapalaute on ollut todella ylitsepursuavan positiivista ja vanhan kyynikon sydäntä lämmittävää. On ilo tarjota suomalaisille hauska ja viihdyttävä elokuva, josta he selvästi nauttivat, Ketonen iloitsee.

Elokuvan tuottaja ja toinen pääosan esittäjä Antti Luusuaniemi on saanut paljon palautetta katsojilta, ja kehuja on tullut kaikenikäisiltä Luottomies-faneilta.

Tuntuu hienolta, että yleisö otti elokuvan omakseen, ja palaute on ollut sydäntä lämmittävää. Mahtavaa, että saimme hiihtolomien ajaksi menestyskomedian koko perheelle. Elokuvaa ovat kehuneet kaikenikäiset katsojat. Luottomies todella sai kansan liikkeelle – vuoden paras avausviikonlopun tulos elokuvateattereissa, Luusuaniemi hehkuttaa.

Luottomies-elokuva: All In nyt elokuvateattereissa!

Antti Luusuaniemi on Hyvinkäältä kotoisin oleva suomalainen näyttelijä. Luusuaniemi valmistui teatteritaiteen maisteriksi Teatterikorkeakoulusta vuonna 2004. Hän on näytellyt Suomen Kansallisteatterissa vuodesta 2005

Kari Mikael Ketonen on suomalainen näyttelijä ja käsikirjoittaja. Hän on syntynyt 1971 Espoossa. Näyttelijänä Ketonen on tunnettu erityisesti rooleistaan elokuvassa Pelikaanimies ja televisiosarjoissa Ketonen & Myllyrinne sekä Putous. Ketonen on voittanut parhaan miesnäyttelijän Venlan vuonna 2009 roolistaan televisiosarjassa Suojelijat. Ketonen & Myllyrinne palkittiin vuonna 2009 puolestaan parhaan komediasarjan Venlalla.Pääroolistaan elokuvassa Pelikaanimies hän sai Jussi-palkintoehdokkuuden.



Yksi kommentti artikkeliin ”2020-luvun suurin kotimaisen elokuvan avausviikonloppu – Luottomies-elokuva: All Inin nähnyt jo lähes 64 000 ihmistä!”

Vastaa